Menemästä kiellettiin pääsi Radio Suomen soittolistalle. Edellinen Kesäyö viipyikin siellä 11 viikkoa, katsotaan, kuinka käy tämän tarinan.
Uusin Riffi-lehti ilmestyi eilen. Siinä julkaistiin Timo Östmanin ansiokas haastattelu, jossa kertoilen Stadionin synnystä ja laulunkirjoittamisesta ylipäänsä. Lehteä saa hyvin varustetuissa lehtipisteistä ja myymälöistä.
Syksyn keikkakalenteri täyttyy ja täydentyy koko ajan, kannattaa käydä vilkuilemassa. Nopean tiedottelun kanava on tietenkin myös hyvästi nykyaikainen facebook. Ja jos joku vielä kaipailee levyjä omakseen, niin täältähän niitä saa suoraan postiluukkuun. Mainiota loppuviikkoa!
Hei hei kesän ruskettamat ihot ja lämmössä rentoutuneet lihakset. Hei hei joutenolo ja päivittäiset kylmät suihkut. Hei hei naruolkaimet ja läpsyttimet. Hei hei kesäyöt ja kesäblues. Rakastan kesää vuosi vuodelta enemmän, mutta syksyn lapsi minä olen aina ollut. Täytän ensi kuussa 36 vuotta, mutta tunnen oloni nelikymppiseksi. Oltuani omasta mielestäni aina tyttönen, olenkin tämän levollisen ja lämpöisen kesän aikana vanhentunut pääni sisällä vuosia. Selittämättömät huolet painavat sydänalaa ja mielen helmoissa vapahdustaan odottavat nimettömät painolastit. Kaikenlaista, ilmastonmuutoksesta henkilökohtaiseen. Hassua, mutta suhtaudun siihen sillä tapaa, että bluessataan nyt sitten, kun kerran on bluesin aika. Otan sen sitten joku päivä takaisin ja nuorennun neljä vuotta. Näin tuumailin tallustaessani eilen jokasunnuntaisiin kirkonmenoihin. Askelet on otettava itse, mutta kädet ristissä pääsen harmaiden kivien läpi.
Tästä aasinsilta videolinkkiin. Sen takana löytyy kappale Ketoolan Jukka, jonka soitimme Spelien kirkkokonsertissa. Konsertin ohjelmisto koostui polskista, rekilauluista ja siionin virsistä, jotka yhdessä muodostavat eteläpohjalaisen kansanmusiikin perustan. Siinä sitä kulkivat käsi kädessä sydänsurut, viinan juonti ja hengen kaipuu. Konsertti oli jonkinlainen menestys, ja siitä kaavaillaan jo levytystä. Kappalen äänentaso on videokamera-laatua, mutta antaa pienen vihjeen konsertin tunnelmasta.
Tosiaan, Spelit laukaisivat hyvin käyntiin työnteon ja syksyn touhut. Ne ovat tuoneet hyvää ryhtiä ja pitävät kiireisenä niin, ettei enää ole niin paljoa aikaa vaipua mielen syövereihin. Oikein hyvä! Tänä vuonna olen pitänyt huolta siitäkin, etten aja itseäni piippuun yhtä ropinalla heti alkuunsa, kuten viime vuonna kävi. Stressi ja paine ovat oikein tervetulleita, mutta pitää olla aikaa nukkua kunnon yöunet ja minun pitää muutoinkin pitää itsestäni vähän parempaa huolta, kun olen niin herkkä... Mitäs jos tästä vaikka lenkille lähtisi. Kaunista syksyä, kuulaita aamuja ja tervetuloa keikoille. Soitamme keskiviikkona Hämeenlinnassa ja sitten torstaina Heikki Salo tulee tupaan Juttiksessa. Muita uusia tuulia sitten tuonnempana.
Huh huh! Spelit ovat nyt takana ja kimpsut ja kampsut kaikilta osin pakattuna. Festivaalit jättivät jälkeensä mahtavia tunnelmia, hymyileviä suita ja Vanhan Paukun kulttuurikeskuksen täyteensä lämminhenkistä energiaa. Oli uskomattoman hieno viikonloppu! Säät suosivat meitä ja pieni ripsutteleva sadekin tuli kuin tilauksesta viilentämään helteistä ilmaa. Tunnelmia-sivulla on nähtävissä kuvia pitkin speliviikonloppua.
Onnistuneeseen juhlaan tarvitaan monenlaista panosta. Mittava kiitos kuuluu jokaiselle, joka kantoi kortensa kekoon festivaalin onnistumisessa! Lapuan Sekakuoro vastasi järjestelyistä todella hyvin ja kökkäväki teki äärimmäisen arvokasta työtä. Tälläinen talkoovoima on arvokkaampaa kuin pelkästään yhdessä aikaansaatu lopputulos. Yhteisin hartiavoimin nostetut teltat ja kauhalla annostellut sopat ovat yhteen hiileen puhaltamista, jonka energialla saadaan nuotioroihuja, joiden äärellä lämmitellä vielä lukuisia pimeneviä iltoja. Vielä haluan kiittää erityisesti Pekka Latvasta, Kristiina Aatsinkia sekä Esa Honkimäkeä suuresta työpanoksesta Spelien onnistumiseksi.
Esiintyjät ampuivat ilmoille henkistä ilotulitusta, josta jokainen yleisössä sai ammentaa mielin määrin. Lämmin kiitos myös tapahtuman suojelijalle Anneli Jäätteenmäelle sekä tietysti Spelit ry:lle. Joka ikinen Speleihin moninaisin tavoin osallistunut hilikka ja veikka ansaitsisi mitalin. Niiden virtuaalinen kaulaan ripustaminen tapahtuu nyt näiden sanojen kautta, jotka ilmaisevat edes vähäisellä tavalla tuntemaani iloa ja kiitollisuutta speliviikonlopun onnistumisesta. Suuren suuri kiitos, ja maharottoman hyvää loppukesää kaikille. Kenties huomasitte, kuinka mahtavat loppufanfaarit ukkonen meille järjesti juhlien päättäjäisiksi. Nyt uusia seikkailuja kohti!
Tasan viikko Speleihin! Helteestä viis, minä kirjoittelen nuotteja rekilauluista ja virsistä, jotka polskien ohella ovat rakentaneet olennaisesti eteläpohjalaista musiikkikulttuuria. Niitä kuullaan päiväkonsertissa, jossa mukanamme soittaa viulutaituri Piia Kleemola. Myöhemmin illalla soitamme oman Stadion-laulujen konsertin sekä tämmäämme Kauko Röyhkää.
Kävin Lapualla kaksi viikkoa sitten. Jokiranta oli kaunis, laiturilla odotti jokilaiva, Vanhan Paukun Kulttuurikeskus väreili malttamatonta tunnelmaa ja idylli oli kuin täydellinen lavaste, joka vain odotti soittajia, tanssijoita, laulajia, pelimanneja ja yleisöä viettämään Lepuutuspäiviä, nauttimaan sen tunnelmasta, ohjelmasta, makunautinnoista ja yhdessäolosta elokuisena kesäviikonloppuna. Nähdään Speleissä!!!
Kesti hetken aikaa ennen kuin opin nauttimaan lomasta. Kävi juuri kuten olin ennustanutkin: ensimmäiset "valkoisen kalenterin päivät" olivat yhtä järkytystä ja elämän merkityksen etsiskelyä. Tovin ihmeteltyäni otin esille Mozartin ja Beethovenin sonaatit. Soittelin Chopinin etydiä ja kuuntelin pianon ääntä. Päätin ulostautua kammiostani. Lähdin baareihin ja sen sellaisiin illanviettoihin. Viimeisen vuoden aikana olin ollut myöhään ulkona vain omilla keikoillani, ja aina oli harmittanut, jos seuraava työpäivä oli kärsinyt edellisillan vietoista. Nyt sai valvoa: oli loma ja ne kesäyöt.
Sitten kävin kehonhuoltajalla, luottointiaanillani, jonka päivittelyt saivat minutkin vakuuttuneeksi siitä, että hengenahdistukselle ja keuhkokrampeille oli fyysiset syynsä. Hän sanoi, että käsittelyn jälkeen saattaisi muutaman päivän väsyttää.
Ja minähän nukuin. Nukuin kuin en olisi ikinä nukkunut. Silkasta väsymyksestä ja silkasta nukkumisen ilosta. Verhottomasta ikkunasta tulvivan valonkajon ja linnunlaulun säestyksellä. Eipä ollut aikoihin näin nukuttanut (ja sehän on aivan eri asia kuin väsymys).
Kiitän kohteliaasti kaikkia minua kovasti sykähdyttäneitä kommentteja vieraskirjassa. Kiitos kun laitatte terveisenne nähtäväksi. Lauantai-iltana mm. Kesäduuniblues TV1:llä, tarkempia uutisia Facebookissa.
Kaksi viimeistä päivää kuluivat jatko-opiskelijoiden kesäkoulussa. Oli harvinaista tavata jatko-opiskelijakollegoita eri musiikkityylien tulkkeina, tekijöinä ja edustajina. Muun muassa sen takia kesäkoulun anti oli uskomattoman valaisevaa, hedelmällistä, virkistävää ja ajatuksia herättävää. Kuinka ihanaa olikaan nauttia myös yhdessäolosta idyllisen Tuusulanjärven rannalla, saunoa ja kylpeä auringonlaskun valossa, nauraa ja laulaa. Siitä huolimatta lähdin tänään keskellä päivää kotiin. Olin niin hermona huomisesta levynjulkkarikonsertista, etten pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Oli pakko lähteä kotiin harjoittelemaan, keskittymään ja suuntaamaan ajatuksia huomista varten. Ajatuksen suunta kääntyikin toisin päin, kun yhtäkkiä tajusin koko kevään hurahtaneen niin hirveässä kiireessä, että aivan kuin koko kolmas levy olisi tupsahtanut ulos ihan vahingossa. Aloin miettiä, mitä kaikkea tässä todella olikaan tapahtunut.
Vielä maaliskuussa vuodatin epätoivon kyyneleitä, kun aikataulut olivat yhtä niin toivottoman tuntuista hullunmyllyä, ettei mistään tuntunut tulevan mitään. Kepa yritti lohduttaa minua puhelimessa ja Pete lähetti videon uuden banjonsa ensisoitoista piristääkseen mielialaani. Biisit olivat levällään, eikä niistä ollut yksikään mielestäni mitenkään erityisen vahva. Olimme pitäneet Peten, Tuuren ja Kepan kanssa treeniperiodia, mutta tuotantopuoli lähti käyntiin ihan viime metreillä.
Muistan myös ensimmäisen tuotantosession ja raikkaan tunteen uudenlaisen materiaalin kimpussa hyörimisestä. Meillä oli paljon onnea matkassa, kun pääsimme E-Studiolle. Muistan päivän ennen treenejä, kun kirjasin ylös biisien tempot ja tajusinkin yhtäkkiä pitäväni kappaleita vahvoina ja itsellisinä. Muistan viimeiset treenit, joissa palaset kuulostivatkin paikoilleen loksahtaneilta. Muistan työvaiheet studiossa, ilot, surut, kiireen, kuumeen ja määrätietoisuuden.
Muistan keskiviikkoaamun pari viikkoa sitten, kun kello 5:50 sain käsiini levyn Maikkarin pihalla ja painuin suoraan lähetykseen.
Kahteentoista biisiin mahtuu hirveästi ajatuksia, muistoja ja kokemuksia. Nyt ne ovat yksissä kansissa, tulkittuina, masteroituina, kuvitettuina ja vuorojärjestykseen aseteltuina. Huomenna soi On the Rocksissa yhdenlainen Suvivirsi. Nähdään siellä.
Jonkin verran on kyselty lippujen varaamisesta 2.6. On the Rocksin levyjulkkarikeikalle. Lippuja voi varata TÄÄLTÄ.
Kulunut viikko oli yhtä hulinaa, ja päätyi kertakaikkisen mahtavaan keikkareissuun Jyväskylä-Tampere akselille. Hurmaava auringonpaiste helli meitä ja saimme nauttia sen lämmöstä kaiken automatkailun ulkopuolisen ajan. Koivusalon Eeva tuurasi Tuurea, joka rundailee parhaillaan Aasiassa jazzia soittaen. Yleisölle suuren suuri kiitos!
Stadion on tämän viikon Radio Helsingin aamulevynä. Levyn voi siis voittaa itselleen sekä sitä kuuntelemalla, että myös Ylen viikon uutuuslevykisassa. Varminta on tietysti tilata se suoraan levykaupasta. Kesäyö raikaa mukavasti myös Radio Suomessa ja tuore videommekin on saanut lähes tuhat katsojaa vajaassa viikossa.
Huh! Iiik! Kääk! Tööt ja töttöröö! Minkälaisilla sanoilla voi kuvata sitä pöllämistynyttä fiilistä kun Stadion-levy on viimein ulkona, kesä kukkeimmillaan ja sydän pakahtumaisillaan onnesta??!!! Stadion näki päivänvalon tänään!! Pitelin sitä käsissäni ensimmäistä kertaa kello 5:50 aamulla, kun treffasimme levy-yhtiön pomon kanssa Maikkarin pääovella juuri ennen aamun Huomenta Suomea. Lähetyksessä tuli juteltua kaikenlaista, mutta unohtui kertoa tietenkin tulevista keikoista tulevana viikonloppuna Jyväskylässä ja Tampereella, sekä Helsingin levyjulkkareita On the Rocksissa 2. kesäkuuta.
Painotuoret levy aukesi jälleen vapisevin käsin. Kyllä sitä jännittää joka ikinen kerta aivan valtavasti, minkälainen kokonaisuudesta kullakin kerralla tuli. Tällä kertaa levy vedenalaisinekuvineen tukee biisien kummallista kauhukertomusten onnuttamaa maisemaa, jonka alueellisia rajoja ei meidän planeettamme karttapiirroksista löydy.
Tälläisiä tuotoksia ei rakenneta yksin. Kyllä tässä on ollut taas niin mahtava työryhmä Stadionia rakentamassa, etteivät ylistyssanat riitä. Pete, Tuure ja Kepa ovat jälleen kerran suurenmoisia. Janne Oinas ainutlaatuisen lahjakas ja osaava. Pauli Saastamoisen masterointijälki taas kerran pieteettisyyden taidonnäyte (lähdimme Finnvoxilta vasta 22:30 kyseisenä tiistai-iltana). Marjo Tynkkysen valokuvat jälleen ammattitaidon ja visionäärisyyden oksanrako ja Matti Nikolaisen tarkka ja huoliteltu taittotaito todistuksen 10+.
Suurella kaiholla kuuntelen tuota lintujen liverrystä illan haalentuessa kesäyön moodiin. Eilen illalla Pauliina ja Johan toivat minulle Kesäyö-videon (!!!!voikohuutomerkkejäollatällähetkelläyhtäänliikaa-eivoi!!!!) ja yhtä kesäyötähän tämä toukokuu tuntuu kohdallani olevankin, kun kaikki aurinkoiset päivät kuluvat muutoin erään toisen musiikkiprojektin tiimoilta. Mutta vielä ehdin minäkin viettää kesäpäiviä rannoilla, puistoissa ja puutarhoissa. Nyt lopetan tältä erää, univelka painaa päälle tajuttomana painoina silmäluomilla. Luvassa biisinäytteitä näillä kotisivuilla heti kun suinkaan saan hieman ylimääräistä aikaa. Mutta MySpacessa edelleen kaksi biisiä kuunneltavana.
1.Kesäyö
Kirjoitin kappaleen toukokuun viimeinen päivä 2009. Pariisin residensseilyä oli vielä jäljellä, mutta olin Suomessa käymässä keikkailun merkeissä. Asuin tuttavani yksiössä ja nautin suunnattomasti valosta, joka tulvi sisään suuresta ikkunasta. Riemu kesäloman alkamisesta tuntui joka puolella.
2.Majakka
Tein kappaleen lentokoneessa matkalla Pariisista Helsinkiin. Ranskalainen ystäväni oli juuri kertonut Bretagnen lukuisista majakoista, jollaisella hän oli viettänyt jooga-viikonlopun. Yhdistelin majakkaan symboliikkaa ja merkityksiä, ja leikittelin molli-duuri vaihtelulla. Ainokaisen valonkatveen alla ihminen etsii paikkaansa erilaisista lähtökohdista ponnistaen.
3.Hengetkin tanssii
Kappale on höpönlöpötwist, jonka perimmäinen sanoma kehottaa luottamaan intuitioon ja pitämään huolta hyvästä tunnelmasta.
4.Matka
Tämä murha-balladi on lenkkipolun satoa. Juoksun mantramainen askellus laukaisi mielikuvituksessani pakomatkanäyn. Karmaisevan teon motiivi paljastui itselleni vasta Pariisissa hymnimäisen teeman johdattelemana.
5.Menemästä kiellettiin
Tämänkin kappaleen lyriikkaa ja sointurakenteita tuli ratkottua lenkkeillessä, sekä Helsingin inspiroivassa ratikkakyydissä. Viimeisen silauksen tein Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa. Menemästä kiellettiin on aikuisten lastenlaulu.
6.Stadion
Olin hahmotellut biisiä Valpurinpuistossa. Inspiraation antoivat Wilcon samalla viikolla soittama huikea konsertti, jossa soitin lämppärinä Kaspar-yhtyeen riveissä, sekä tulevan levyn aiheuttama hölmönkarmea paine. Biisiaihio soi päässäni pyöräillessäni Urheilukatua pitkin. Pysähdyin Stadionin kohdalle ja huomasin kertosäkeen ilmestyvän paperille.
7.On päiviä
Ennen kuin viime syksy oli alkanutkaan, olin ajanut itseni totaalisen piippuun. Tein valtavasti töitä, ja väsymys kumuloitui päivästä toiseen. Muistan vilkaisseeni jatkotutkintoseminaarin tauolla peiliin. En voinut uskoa, että kalpean naaman keskeltä tihrustavat kaksi verestävää silmää olivat omani. Biisi kokoaa tuon periodin tunnelmat, jotka uupumuksesta huolimatta olivat äärimmäisen antoisia.
8.Spiraalikiertoa
Sointuharmoninen jatkumo liukuu Zeppelinin kyydissä saaden tuulta mannerten välisistä ilmavirtauksista. Suomen kuuma kesä jatkoi Beninissä viettämääni kahden kuukauden lämmön aaltoa. Matkakokemukset laittoivat pohtimaan sitä, kuinka ihminen – missä ikinä asuukaan – kurkottaa aina valoa kohti.
9.Faarao
Sävellys on 18 vuotta vanha. Tein kappaleen vuonna 1992 asuessani Oulussa. Laulu valmistui hyvin nopeasti. Muistan kirjoittaneeni ensimmäisenä sanat “Jos oisit faarao pyramidissa, oisin sun hautasi vartija”.
10.Kirjasto
Nuoruuteni kesinä tuli televisiosta Twilight Zone –niminen sarja, joka esitti lyhyt-kauhuelokuvia. Eräässä leffassa nainen huomasi työskentelevänsä kirjastossa, jonka kirjat oli nimetty ihmisten mukaan. Kirjat kirjailivat kunkin ihmisen tarinaa. Laulun juoni lainautuu leffasta. Myös tämä kappale on vanha. Kirjoitin sen vain kuukausi Faaraon jälkeen.
11.Kipua kauheaa
Viettäessäni 1993-1994 sapattivuotta Italiassa elin periodin, jonka aikana sairastin mitä kummallisimpia juttuja. Eräänäkin päivänä heräsin sokeana, ja pian minua ympäröi kuusi lääkäriä ihmettelemässä “suomalaista tapausta”. Minusta tuli Mantovan pronto soccorson tuttu kasvo. Eräänä yönä vannoin kuuumehoureessa itselleni, että näistä tapahtumista on pakko syntyä laulu. Tämä kappale mässäilee kivulla. Mantramaisessa käsittelyssä se kääntyy lopulta absurdiin huumoriin.
12.Kahvia, kiitos
Ristiriita elämänhalusta ja toisaalta sen mahdottomuudesta lakonisen parisuhdekatsauksen puitteissa. Pahimpaan nälkään kahvi käy oikein hyvin.
Heräsin aamulla puoli kymmenen, katsoin ulos ja huoahdin tyytyväisenä siitä, että tänään sataa. Levy lähti painoon eilen. Viimeiset päivät ovat olleet niin hektisiä, että hätinä muistan niistä mitään. Mutta tänään pysyttelen kotona koko päivän. Yhden nuottipinkan joudun viemään postilaatikkoon, ja se olkoon ainoa kosketukseni ulkomaailmaan. Nyt vasta tajuankin, kuinka pitkältä matkalta väsymystä on kertynyt. Eilen iltamyöhäisellä kuuntelin levyn vielä kertaalleen läpi epätodellisin tuntemuksin. Mieli risteili huojennuksen ja pikkunipottamisen välimaastossa. Epäluuloisena yritin käsittää, että versiot olivat lopullisia, että krittisyyden korvan saattoi nyt yrittää poistaa käytöstä. Sydän sykkyrällä ja kädet ristissä toivoin, että levy otettaisiin vastaan arvostavasti ja lempeydellä. Aivan kuten äidit pelkäävät lastensa puolesta, kun ne lähtevät tarhaan tai kouluun. Että he pärjäisivät, että muutkin näkisivät, kuinka ainutlaatuisia he ovat. Että he löytäisivät kivoja kavereita, saisivat ymmärrystä, etteikä heitä ainakaan kiusattaisi. Samaan tapaan pelkään, että jääkö minulle mitään, kun ne lähtevät omille teilleen. Teinkö todella parhaani, olivatko valintani juuri oikeita. Tänään on lepopäivä.
Hyvin kiireistä on koko ajan. Mutta ei se mitään, minä pidän kiireestä. Lähes yhtä paljon kuin näistä päivistä, jolloin voin hoitaa kaiken työn kotoa käsin, eikä tarvitse lähteä mihinkään. Vaikka "to do" -lista on pitkä, voi aina välillä istuutua pianon ääreen ja soittaa jonkun sävelmän. Stadion-levyn julkaisu on varmistunut 19.5. päivälle. Kirjoitan nyt muutaman rivin päivittääkseni, mitä kaikkea olemme tähän mennessä ennättäneet tehdä.
Levyn laulut äänitimme, tosiaankin, vaatekomerossani, jossa oli tunnelmallista ja kotoisaa lauleskella. Työskentely sujui oikeastaan aika kivuttomasti, eikä ottoja montaa tarvittu. Paljon riippui tunnelmasta. Kappale saattoi lähteä käyntiin kuin taikaiskusta. Mutta jos tuntui hankalalta, kokeilimme onneamme seuraavana päivänä. Viimeistään silloin taikasauva kolahti kohdilleen. Myös laulutuntien opeista oli huomattavaa hyötyä.
Viime viikonloppuna kuvasimme levynkansia. Kuvaukset tapahtuivat veden alla Sukellus-Areenan altaassa. Koko idean luoja oli tietenkin uskomaton valokuvataiteilija, ystäväni Marjo Tynkkynen, joka vastasi myös edellisen levyni kuvista. Sukellusassistenttina toimi Anne Hupli. Marjon ollessa pinnan alla Anne välitti minulle infoa vedenpinnan yläpuolelle, piti valoja ja esti minua hukkumasta. Kokemus oli ehkä extremein mitä olen koskaan kokenut. En ole todellakaan mikään veden lapsi. Hätinä osaan uida. Kuvauksissa fyysinen rasitus ja ennen kaikkea hypotermia pakottivat todella skarppaamaan. Veden lämpötila oli +22°c. Tunnin pulikoimisen jälkeen olivat jäsenet kohmeisina, huulet sinisinä ja iho kananlihalla. Saldona oli kuitenkin tukku unenomaisia kuvia, joiden tunnelma oli yhtä epätodellinen kuin vedenalaiset kokemukseni.
Ensimmäinen single Kesäyö on nyt julkaistu. Se on kuunneltavissa MySpace-sivuilla. Olemme myös aloittaneet videon suunnittelun. Sitä on tarkoitus kuvata ensi sunnuntaina studiosession jälkeen. Äänitämme vielä perkussioita sekä stemmalauluja (mikä muistuttaakin siitä, että minulla on yhdet stemmat vielä nuotintamatta). Ensi viikolla on masterointi luottomasteroija Pauli Saastamoisen pajalla Finnvoxissa.
Laittakaahan kalentereihinne 2. kesäkuuta, jolloin levynjulkaisua juhlitaan On the Rocksissa.
Ensimmäinen studioviikko pidettiin pääsiäisviikolla. Siitä on todella vuosikausia kun olen viimeksi sairastanut flunssaa. Mutta niin vaan heti maanantaina alkoi kuume nousta ja nenä vuotaa. Maanantai ja tiistai oli varattu rumpujen, basson ja pianon äänityksiin. Äänitykset tapahtuivat E-studiolla, vanhan Soundtrackin tiloissa. Paikka oli remontoitu kauttaaltaan. Ennen meitä talossa oli tehty ainoastaan yksi äänitysproduktio.
Jannen tuottamisen peruskivi muurattiin tälläkin kertaa pieteetillä rakennetuille soundeille. Pelkästään rumpusound-check kesti useamman tunnin. Jannehan toimii itse myös levyn äänittäjänä, kuten edellisenkin levyn kohdalla. Päivä kului tsekkien tekemisessä, ja pääsimme aloittamaan itse äänitykset vasta viideltä iltapäivällä. Osa kappaleista tallentui muutamalla otolla, osasta taas otettiin useampia yrityksiä ja erehdyksiä. Saimme maanantaina purkkiin viiden kappaleen pohjat. Tuntui hyvältä soittaa taas bändin kanssa yhtäaikaa. Sekä Toinen- että Sahara-levyillehän äänitettiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pianot etukäteen, ja komppi sen päälle.
Tiistaina työt jatkuivat heti aamusta. Kepalla oli sessiossa käytössään tällä kertaa yksi vuoden 1963 Gretsch-rumpusetti ja useampi eri virvelirumpu. Moneen biisiin äänitettiin useita päällekkäisiä rumpuraitoja. Kirjasto-nimiseen kappaleeseen tuli yhteensä seitsemän virveliraitaa, mikä oli muistaakseni Kepan ennätys. Toinenkin merkittävä "eka kerta" tuli kappaleessa On päiviä, joka soitettiin ilman yhden yhtä rumpufilliä. Tuure hoiti bassot Fenderin precisionilla ja kontralla, sekä näppäillen että jousella. Minä soitin flyygelin lisäksi useammankin biisin pianot Kasurisen Joonakselta lainatulla Wurlitzerilla. Joissakin biiseissä äänitettiin raidat sekä flyygelillä että wurlilla. Myös muutamia Rhodes-tuplauksia äänitettiin.
Tiistaina flunssa painoi päälle jo aika kovasti. Jossakin vaiheessa olin sen verran kipeä, ettei hätinä puhumisestakaan oikein tullut mitään. Yllättävää kyllä, en oikein usko sen haitanneen äänityksiä. Ehkä flunssa välillä vakavoitti hieman yleisfiilistä. Mutta joskushan kuumetila auttaa jopa keskittämään energian pelkästään siihen, mitä on tekemässä. Turha hötkyily jää ulkopuolelle.
Yleisesti ottaen kaikki sujui rennosti ja mukavin tunnelmin. Söimme tekemääni keittoa ja kukin pani parastaan karkkitarjoiluiden suhteen. Kaikkien huulilla tuntui lepäävän yhteisymmärrys ja hiljainen nyökyttely siitä, että olemme tekemässä hienoa levyä. Tulkinnat ja toteutukset loksahtelivat kohdalleen. Studion pitäjät Savolaisen Heikki ja Riikosen Jyrikin kävivät diggailemassa. Hytisin sohvalla pipo päässä ja mietin, kuinka hyvissä ja osaavissa käsissä levyn teko olikaan. Muiden soittoa ja kommentointeja kuunnellessa ei ollut mitään syytä huoleen, vaikka väliin olin kovastikin poissa pelistä. Kahdessa päivässä saatiin purkitettua kahdentoista biisin kompit.
Keskiviikko jatkui Peten kitaroinneilla. Arsenaalia olikin sitten aika lailla. Mukana olivat Flaxwood Liekki, Gibson Les Paul deluxe, Gibson 330, Ruokangas Duke, Aurora baritonikitara, tietysti Fender Stratocaster, akustinen Martin D-41, bluegrass banjo Recording King, Epiphone mandoliini sekä cavaquinho (jonka merkkiä Peter ei muistanut). Vahvistimina olivat Bad Cat sekä Fender Hot Rod deluxe. Kitararaitoja lähti väliin joka oksanrakoon, parhaimmillaan yhteensä 8 raitaa (Stadion-biisiin). Joitakin biisejä taas äänitettiin vanhanaikaisesti monopiano vasemmalla ja sähkökitara oikealla laidalla. Springsteen ja Queen vilahtivat apajilla. Paljon esiintyi myös Suomi-seiskari soundia.
Torkuin tarkkaamon sohvalla ja mutisin väliin mielipiteitä, jos sellaisille oli sijaa (sitä en tajua itsekään, kuinka on mahdollista nukkua ja tuottaa samanaikaisesti levyä). Aika tarpeetonta, tosin, oli kommentoida mihinkään mitään, sen verran hyvältä kaikki kuulosti. Jos jostakin tuli jotakin mieleen, ehtivät Janne tai Peter sanoa saman kommentin ennen kuin vedin henkeäkään. Mielipiteet olivat näissä sessioissamme varsin yhdensuuntaisia. Niinhän se helposti yleensä meneekin silloin, kun kaikki ovat supemusikaalisia ja osaavia tyyppiejä: jokainen kuulee itse, koska idea alkaa toimia biisin hyväksi.
Biisilista levylle on:
Kesäyö
Stadion
Hengetkin tanssii
Majakka
On päiviä
Kahvia, kiitos
Menemästä kiellettiin
Faarao
Kipua kauheaa
Spiraalikiertoa
Matka
Kirjasto
Tällä pääsiäisen jälkeisellä viikolla alkoivat lauluviikot. Niitä duunaillaan täällä kotini vaatekomerossa, jossa äänitetty laulusoundi oltiin havaittu hyväksi jo eräässä aikaisemmassa produktiossa. Mikrofonina on toiminut Peluso P12 ja preamppina Neve Portico 5012. Päivitin Pro Toolsin 8-versioon, ja näillä kotistudio-meiningeillä on menty ja pärjätty. Kolme laulupäivää on takana ja seitsemän biisiä purkissa. Olemme herkutelleet Jannen kanssa pitkillä aamiaisilla ja itsekokatuilla päivällisillä, jutelleet tietysti paljon maan ja taivaan välisistä asioista ja poikenneet niiden ulkopuolelle. Aivan niinkuin aikaisemmissakin yhteissessioissa.
Ounasteleva, yksimielinen tunne siitä, että tekeillä on vahva yhteissoitannollinen levy, vähän pelottaa. Oloni on intensiivinen, keskittynyt ja sisäänpäinkääntynyt. En nyt siitä syystä jutustele tämän enempää. Lähinnä yritän keskittyä siihen, että saisin nukuttua ja pidettyä mielen mukavalla tolalla.
Meidän (Jannen ja minun) piti äänittää demolaulut perjantaina. Vanha PowerBookini, vuosimallia 2003, oli tullut tiensä päähän lähinnä omien hermojeni kanssa. Etenkin ProTools-äänitysohjelma keskeytti toimintansa joka välissä. Olin viimein ostanut uuden pöytäkoneen, jolla homman piti toimia kuin vettä vaan. Meillä oli loistoidea äänittää levyn laulut kotini vaatekomerossa. Mikäs olisi sen mahtavampaa kuin alkaa levyttää suoraan aamiaispöydästä. Näin tietysti myös demolaulujen kohdalla ennen levypohjien äänitystä.
Ja mitä vielä. Ensimmäiset kolme tuntia odottelemme valojen syttymistä Mboxiin kuin nousevan kuun valomerkkiä. Pian ryhdymme selaamaan keskustelupalstoja etsien neuvoa ongelmaan. Tuskastuneiden buuttausten ja hermojen kiristelyiden jälkeen löytyy tieto, ettei softan kyseinen versio toimi lumileopardissa lainkaan. Ei sitten muuta kuin visaa taas vinkumaan ja uutta päivitystä ostamaan. Sen lataaminen (5Gt) kestää viisi tuntia. Aikamme loppuu kesken. Tulos: nolla demolaulua äänitetty ja koko päivä pulkassa. Janne lähtee kotiin ja jättää minut äänittelemään lauluja yksinäni. Ohjelman 8-version latautuminen päättyy illalla klo 22:18.
Lauantaiaamu. Ärrrrrrrsyttävää tohelointia. Vedän piuhoja ja yritän ensitöikseni kytkeä piuhan naaraspäätä adapterin koloon – alkaapa todella vakuuttavasti tämä studioteknikon urani. Piuhaviidakon keskellä lähestyn suoritettavaa tehtävää luurit korvilla toiveikkuuden ja jännittyneisyyden cocktail-otteella. ProTools-kumppanuus se on metka suhde. Useimmiten sen kanssa toimiminen hipaisee lähinnä ärsyyntymiskynnystä. Yks kaks koli neli, nyt käärin hihat. Hippulat vinkuen.
Olin viikon Pariisissa. Torni oli pystyssä kuten ennenkin. Keväisen kaupungin viehkeä estetiikka sai hurmattua minut, aivan kuin olin etukäteen ounastellutkin. Vietin kaksi päivää kierrellen yksinäni paikkoja, jotka olivat jääneet tärkeimmiksi vuoden takaisilta Pariisin kuukausiltani. Muutoin oleskeluni oli sosiaalispitoista. Asustelin kolmessa eri arrondismentissa kolmen eri pariisilaisystäväni asunnossa. Tapasin Pariisin kavereiden lisäksi Tuomoa, Zarkusta sekä emogekko Minnaa, jotka asustivat samaisen Citén residenssissä, jossa itsekin vuosi sitten. Zarkuksen ja Minnan kanssa kävimme katsomassa myös ehkä maailman huonointa IVT-esitystä Cité Chaptalissa, mikä innoitti yli kuusituntiseen illanviettoon yhdessä Pigallen keskeisimmistä ravintoloista. Sikäli huono mutta hyvä kokemus teatterin ydinkaupungissa.
Kaiken kaikkiaan Pariisi näytti jälleen parhaat puolensa sen arkea kaihtavalle turistille. Siitä huolimatta huomasin ikävöiväni pianoani. Aivot ja aatokset risteilivät työnteon ja rentoutumisen välillä, kun työasiat pulpahtelivat mieleen, jos eivät itsestään, niin puhelimitse tai meilien kautta.
Kuin viimein saavuin Suomen kirpakkaan ilma-alaan ja kotikonnuilleni kuusten katveeseen, istahdin välittömästi pianon ääreen ja soitin ulos ehkäpä parhaimman sävellyksen, mitä eläissäni olen säveltänyt.
Juuri tämän takia pidän matkustamisesta. Ilmastonmuutoksellisista syistä ei ihmisen tarvitsisi mielestäni liikkua kovinkaan kauas. Mutta jotakin itse ilmapiirille hyvää tekevää siinä on, kun ajatukset saavat tuulahduksen aivan uusista tuoksuista, atmosfääristä ja estetiikasta. Se synnyttää sellaista uutta, joka ei välttämättä tulisi koskaan muutoin julki. Kaikki ne lentokoneessa tai junassa tekemäni kappaleet ovat jokainen aivan kuin jonkun toisen tekemiä. En tiennyt, että päässäni liikkuisi sellaisia säveliä tai aihioita. Niin tämänkin laulun kohdalla. Tuntuipa hyvältä ihmetellä sitä ja laulaa kappaletta uudestaan ja uudestaan.
Heti seuraavana päivänä alkoivat säestystyöt. Käyn joka toinen viikko säestämässä miesten seniorijumppaa. Tällä kertaa soiton lomassa syntyi toinenkin uusi sävellys. Parin sekunnin paussien aikana sutaisin paperille sointuja ja kehittelin rakennetta. Kummallista oli se, kuinka tuntui lähes rikolliselta kasvattaa palkkatyön ohessa omaa immateriaalista omaisuutta. Huoli taisi olla turha, sillä tunnin jälkeen moni tuli kiittämään liikkumisen ohessa saadusta konserttielämyksestä.
Eilen merkitsin ylös levykappaleiden tempoja ja huomasin ilokseni, että kappaleet olivat itseasiassa mielestäni oikein hyviä. Saatoin huvittuneena todeta tämän reilun vuoden kestäneen tyytymättömyyden ja epäonnistumisen pelon saavan nyt mennä jäähylle.
Juuri nyt on sellainen olo, että tehtävää loppuelämäksi olisi enemmän kuin jäljellä olevaa aikaa. Illalla pidämme treenit bändin ja tuottajan kanssa. Huomenna äänitämme demolaulut levytykseen, ja maanantaina lähdemme studioon. Siunausta sen sykähdyksille. Samalla toivotan kaikille rauhaisaa paastonaikaa ja pääsiäistä. Menkää kokemaan Via Crucis, jonka suosittelemiseksi minulla on tietysti sisäpiiriläisen ilo ja ylpeys.
On eri versioita siitä, kehen Pyhään Valentinukseen tänään viitataan. Samannimisiä marttyyreitä oli useampia. Jostakin syystä päivä on kuitenkin vakiintunut Amerikassa salaisten ihastusten tunnustuksen tyyssijaksi, ja meillä Suomessa arkisemmin ystävänpäiväksi. Tänään on myös laskiaissunnuntai ja laskeutuminen paaston aikaan.
Täällä kotipuolessa pullakahvit laskeutuivat mahalaukkuun sutjakammin kuin kirjaimet paperille, yrittäessäni kuumeisesti kirjoittaa artikkelia lauluntekemisestä musiikkilehteen. Sen deadlineen on kyllä aikaa. Mutta koska toimeksianto tapahtui jo viime vuoden puolella, on kummallista, että yhä vain poden tyhjän paperin kammoa. Tai tarkemmin toisen aanelosen kammoa. Periaatteessa asiaa tuntuisi olevan vaikka kuinka paljon, mutta sen kirkas sanallistaminen onkin sitten toinen asia.
Esimakua tähän sain viime torstaina ollessani puhumassa HEOn lauluntekijälinjan opiskelijoille lauluntekemisestä. Aihe on tietysti suunnattoman rakas ja läheinen. Työnteko on tuonut eteen ongelmia ja pohdintoja, jotka koskettavat varmasti jokaista laulaja-lauluntekijää.
Konkreettisesti musiikilliseen ilmaisuun päästiin saman päivän iltana, kun esitimme Libertéssä tulevan levyn ohjelmiston täydelle salille. Oli mahtavaa. Tunnuimme koko bändi olevamme vähän jännityksissämme. Olimme niin pitkään soittaneet tuttua ohjelmistoa, hioutuneet toistemme soittotyyliin ja pyöristelleet sovitusten kulmauksia, että tälläinen ensiesitys-tilanne olikin tuoreella tavalla skarppaava.
Tuon tulevan levyn suhteen on ollut tyystin kummallinen olo koko ajan. Selkeästi olemme tekemässä bändimpää levyä. Laulut ovat jopa rock-henkisiä, ja niiden näkökulma on paljon läpitunkevampi ja haastavampi kuin aikaisemmin. Tilanne on samalla jännittävä, mutta myös tuore ja tyydyttävä. Torstai-iltana soitto meni kyllä niinkuin pitikin. Enkä kertakaikkiaan voi olla ihastelematta sitä, kuinka hieno bändi meillä on. Laskeuduttuamme lava-laboratoriosta yleisön pariin sain kuulla kullanarvoisia kommentteja, joita kuuntelin sydän sykkyrällä ja korva kallellaan.
Seuraavana perjantai-aamuna pidettiin Sibelius-Akatemiassa jatkotutkintopäivät. Myös niiden anti vahvisti näkemyksiäni meneillään olevasta missiosta tulla lauluntekijä-tohtoriksi. Taidemuotona tämä on niin arvokas ja omansa, että se ansaitsee omia foorumeita, tiedostavaa yleisöä ja selkeämpää tunnustusta musiikkikulttuurissamme (amen). Laulaja-lauluntekijöitä; muusikoita, jotka säveltävät, sanoittavat, laulavat ja soittavat materiaalinsa, on ollut olemassa niin kauan kuin muistan. Jos heitä ei näy suurilla areenoilla, ei se tarkoita, etteikö heitä olisi pilvin pimein. Lauluntekijämusiikki on niin pienimuotoista, usein yksityistä ja epäkaupallista, että jos se sattumoisin pulpahtelee pinnalle, on se muhinut pohjamudissa jo pitkän aikaa.
Jospa näistä aatoksista lähtisi artikkelikin kirjoittamaan itseään. Hyvää ystävänpäivää, ystävät kalliit!
No niin. Viimeinkin saan kirjoitettua pienen tervehdyksen tänne sivuille. Jotkut ovat kyselleet, missä olen oikein luurannut. Vihje taitaa löytyä olohuoneen sohvasta, johon on syntynyt uun muotoinen painauma. Tässä mielessä taidan olla perinteikäs baskeripää. Tulevan levyn biiseissä on ollut pähkäiltävää ja sisäänpäinkääntynyt sukkulointi ajatusten ja ideoiden välillä on ollut välttämätöntä.
Samalla takki on täyttynyt levosta ja rentoutumisen hedelmistä. Vuoden alusta olen nauttinut jos jonkinmoisista kulttuuririennoista. Olen käynyt kuuntelemassa HKO:n konsertteja, joissa viimeisimmässä raikui Eero Hämeenniemen kantaesitys NEVER STOP! neljälle intialaiselle lyömäsoittajalle ja sinfoniaorkesterille. Vuoden alkuun sijoittui myös Folklandia-risteily, jossa promosimme Spelejä (kotisivut viimein auki) taukoamattoman pelimanneilun hurmaavassa kylvyssä. Tällä viikolla nähtiin myös Haloo haloo marsilainen -lyhytelokuvan maailmanensi-ilta. Leffan animaatiosta vastasi Anna Cadia, musiikista puolestaan Maria Gasolina. Mahtava osoitus ruohonjuuritason kulttuuritoiminnasta oli myös Kallion nykymusiikkipäivät, jotka tarjosivat kaksituntisen intron Tuomon levynjulkkareille Tavastialla myöhemmin illalla.
Kulttuuriaktiivisuuteen on vaikuttanut ilmiselvästi sekin, että reilu puoli vuotta jatkunut terveellisempi ruokavalio on auttanut huikeasti tätä omaa terveyttäni, jonka kanssa olen harmikseni saanut taistella kaikki nuoruusvuoteni. Ihanaa lähteä, kun lähtemiseen ei liity mitään sen ihmeellisempää valmisteltavaa. Eipä tästä tämän enempää.
Kalenteri on täyttynyt kuin haulikon piipusta, mutta mikäs tässä hommia paiskiessa. Akut on ladattu ja mieli kirkas. Bänditreenien myötä uuden levyn linjat alkavat selkiytyä ja ehkä tulossa on sitten kuitenkin ihan mainio levy. Sen julkaisu on toukokuussa.
Ai niin, en voi olla mainitsematta ihan mahtavaa Join in Joni Mitchell -keikkaa Juttiksessa. Oli kyllä taas ihan kerrassaan loistavaa. Ikävää, etteivät kaikki mahtuneet sisään. Täytyy järjestää Joni-iltoja muulloinkin.
Siitä ja kaikesta muusta lisää tuonnempana. Hyvää uutta vuotta!
Helsingin Sanomien musiikkikriitikot valitsivat Toinen-albumin yhdeksi vuoden 2009 parhaimmista levyistä. Aamulla tekstarit alkoivat piippailla, kun ystäviltä tuli viestejä ja onnenhihkaisuja. Se patisti kirjoittamaan viestin ja onnenhihkaisun tännekin.
Joulukuun meininki on ollut rauhallinen. Olen hiljaisesti työstänyt uuden levyn materiaalia ja yrittänyt etsiä oivalluksia sävelten monimuotoisella kentällä. Sain myös viimein kannettua pöytään ompelukoneen, jota olen hurruuttanut harva se ilta. Pientä sutinaa on pitänyt täällä kotitontun pajalla myös yllätys kanssasoittajilleni; teetätin nimittäin bändipaidat! Yllätyksiä on kiva valmistella, niistä kun tulee vähintäänkin yhtä paljon iloa tekijälle itselleen.
Kaksi älyttömän kivaa keikkareissua tehtiin ensin Kilpeläisen Tuuren kanssa Hämeenlinnaan, sitten toisen Tuuren sekä Kepan kanssa Lapualle. Vuoden alusta seilaamme Folklandian myötä Tukholmaan, mutta sitä ennen joulut ja sen sellaiset.
Perinteen mukaisesti toivotan kaikille tänne sivuille juttujani lukemaan eksyneille tontuille mitä mukavinta joulun aikaa, laulun sävelin. Tunnelmia, iloa ja valoa! - Laura
Tämä on ollut mahtava syksy. Hektisen alkutaipaleen tainnuttua olen saanut nauttia juuri sellaisesta sopivasta sisäänpäinkääntyneisyyydestä, jollaista kaipasin seuraavan levyn luomisprosessin tueksi. Pimeyden laskettua on tullut aikaa ajatuksille, tutkiskelulle, ideoinnille ja treenailulle. Uusia lauluja on syntynyt, ja spiraalikierto levyn ydinajatuksen suuntaan jatkuu. Keikkarintamalla on ollut hiljaiseloa tämäniltaista tunnelmallista soolokeikkaa Vanhalla lukuunottamatta.
Tammikuussa aloitamme treeniperiodin. En voi kieltää, etteikö bändiä olisi jo ikävä. Huomasin sen viimeistään törmättyäni viime viikolla Kepaan ja juteltuani Peten kanssa puhelimessa. Ikävästä huolimatta tauko tuntuu tekevän terää.
Jokin aika sitten hankkimani kirkasvalolamppu tuntuu syksyn parhaalta satsaukselta. Loppuvuosi taitaakin kulua lamppua tuijotellessa. On se yliveto värkki, kun ankeuden ja väsymyksen sijaan löytyy välillä hämmentävää energiaa toimia ja touhuta. Aikaisemmin sellainen ei kuulunut tähän vuodenaikaan sitten ollenkaan. Aivan kuin joisi juhannuksena glögiä.
Kävin katsomassa elokuvan Coco & Igor. Elokuvan alussa soi Stravinskyn huikaiseva baletti Kevätuhri, joka aikoinaan v. 1913 aiheutti valtavan kuohahduksen pariisilaisyleisössä. Kun baletin ensimmäinen osa alkoi elokuvassa soida ja fagotin sävelet ylistää luomakuntaa, alkoivat kyynelet tulvia poskilleni. Vettä myllyyn sinkosivat toisen osan rytmiset iskut ja tyttösten tanssi. Olen kuullut baletin kymmeniä kertoja, mutta sen vaikutus on yhä voimakas. Elokuva itsessäänkin oli ihan mainio. Kävellessäni kotiin tihkusateessa ajattelin, ettei mikään muu kuin taide ole tärkeää.
Sodan jaloissa, köyhinä, rakkaudettomina ja sairaina ihmiset ovat kyenneet luomaan käsittämättömän hienoa taidetta, joka on jäänyt elämään satoja vuosia heidän kuolemansa jälkeenkin. Taloudellisessa lamaannuksessa ja henkisessä tyhjiössä taide on se, mistä ihmiset hyvinvointia alkavat ammentaa. Oma kulttuuri ja muiden kulttuurit ovat ehtymätön ilon ja lohdun tuoja.
Tapasin eilen kaupunginosani muusikoita. Meitä oli reilu kaksikymmentä henkilöä, kaikki musiikin ammattilaisia. Istuimme iltaa ja ideoimme, josko touhuta jotakin toistemme päänmenoksi. Tai sittenkin: hyvinvoinniksemme. Toivotan hyvää alkavaa marraskuuta.
