Maailmanloppu päätti siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Seinen vesi virtasi samanvärisenä ja Eiffel seisoi sirona ja komeana. Ikimuistoiset kuukaudet Pariisissa olivat täynnä kävelyretkiä ihmetellessämme kaupungin kauneutta ja ilmapiiriä. Vierailimme viikottain museoissa ja kävimme konserteissa. Paju ihmetytti meidän vanhempien lisäksi muuta konserttiyleisöä kuunnellessaan hiljaa lukuisten säveltäjien tuotantoa. Konserttien jälkeen saapui liuta ihmisiä ihastelemaan Pajua huudahdellen "Elle est adorable! Elle est musicienne!". Siinä me vanhemmat sitten seisoskelimme ylpeinä. Suurin konserttielämys oli täysin yllättävä Christelle Abinasr, jonka käsissä ranskalaissäveltäjien tuotanto nousi taivaalliselle tasolle.
Pariisi antoi meille paljon. Ensimmäisinä päivinä Paju nukkui nelituntisia päiväunia ollen silmin nähden kylläinen uusista aistihavainnoista. Uskon myös hänen saaneen Pariisista paljon. Mielenkiintoista nähdä joskus tulevaisuudessa, kuinka paljon hän muistaa kaupungin tunnelmia.
Pariisissa vietimme myös ensimmäisen joulumme kolmihenkisenä perheenä. Kävimme vastarannalla Notre Damessa messussa ja kävelyllä Père Lachaisen hautausmaalla. Availimme lahjoja ja räpsimme valokuvia Pajusta hienoissa hepenissä. Pariisin kauden myötä päätyi myös vuosi, ja palasimme kotiin rakettien pamahdellessa värikylläisinä Suomen harmaalla taivaalla.
Dramaattiset ensihetket koimme Piuku-kissan kanssa, joka ei sulattanut kahta hyljättyä kuukautta aivan muitta mutkitta. Lepyttelimme sähisevää ja jopa murisevaa ressukkaa kolme tuntia ennen kuin saimme sen turvallisesti autoon ja kotiin. Ensimmäiset Suomen päivät kuluivatkin lähinnä luottamuksen jälleenrakennuksessa. Nykyään meillä menee jo oikein hyvin.
Entä Suomi sitten muuten? Taisimme kokea koko perhe hienoisen sokin ihanan Pariisin periodin jälkeen, kun tupsahdimme tänne keskelle pimeää ja hyytävää aikakautta. Pitkään tuntui, ettei päivisin herännyt lainkaan, kun valoa ei näkynyt missään. Nythän lumen tultua ja taivaan kirkastuttua tilanne on jo vähän parempi. Arki on alkanut ja suureksi yllätyksekseni jopa yksi uusi kappale tulla tupsahti luonnosvihkon sivuille. Laulussa mainitaan myös Lumpeet, joita kävimme katsomassa uudestaan vielä viimeisellä viikolla. Musée de l'Orangerie sulki näin taianomaisen kohtalokkaasti Pariisin ympyrän. Mukavaa uutta vuotta kaikille!
Miksaamme tulevaa englanninkielistä albumiani. Sehän äänitettiin viime keväänä hyvissä ajoin ennen Pajun syntymää. Muutoin elämä on kulkenut tiiviisti tyttäremme ympärillä, minkä vuoksi tuntuukin omituiselta sukkuloida taas musiikin ja työnteon maailmassa. Aikaisemman levyprojektini ovat olleet niin kokonaisvaltaisia rupeamia, että tälläinen arjen ohessa työskentely suoraan sanottuna hirvittää. Olen pohtinut, haittaako se keskittymistä vai tuoko se lisää tilaa intuition äänelle. Kokemus on joka tapauksessa kaukana siitä kontrollihirviöstä, joka olen aikaisempia levyjä työstäessä ollut.
Erilaista aikaisempaan verrattuna on myös verkkainen tahti. Levy julkaistaan todennäköisesti ensi keväänä, mikä sekin on vain epämääräistä luonnostelua. Kiirettä ei ole, mikä puolestaan viehättää tässä projektissa erityisesti. Aikaisemmat levytykset ovat olleet jo fyysisesti niin raskaita rupeamia, että halusin kerrankin kokea levyttämisen niin, että aikaa on riittävästi eikä mikään deadline paina päälle.
Tällä levyllä ei ole edes työnimeä. Aika ajoin pyörittelen mielessäni otsikoita Lullaby, September, Over Here ja Voice Mail. Näiden lisäksi mukana pyörii lukuisia muita nimiehdotuksia. Ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan. Mikä tahansa työnimi olisi joka tapauksessa parempi kuin "enkkulevy".
Mitäs muuta sitten? No. Paju on kertakaikkiaan hurmaava tapaus. Nauravainen, sosiaalinen, nätti kuin mikä ja ilmeisen tyytyväinen tyyppi. Se on oikeastaan ihme, sillä kasvu ja kehitys on niin nopeaa, etten käsitä, miten sellainen ei aiheuta sen suurempia kipuja tai kolotuksia. Yhtä kaikki, väsymys painaa silti. Yllättäen sitä kyllä myös tottuu tähän pihalla olevaan tilaan. Kun yöheräämisiä on takana jo puolisen vuotta alkaa sumuisuus olla normaali olotila. Tätä kaikkea pääsemme hämmentämään loppuvuodeksi Pariisiin, jonne suuntaamme marraskuussa koko perheen voimin. Menemme samaan paikkaan, jossa vietin 4 kk reilut kolme vuotta sitten kirjoitellen lauluja Stadion-albumille. Odotan Pariisia innosta halkeamaisillani. Odotan sen jouluvaloja, Eiffelin silhuettia, loputtomia kävelyretkiä, sen tuoksua ja ylitsevuotavaa estetiikkaa. Suomeen palaamme juuri ennen kuin vuosi vaihtuu. Eilen illalla päätimme mennä ensimmäisenä katsomaan Monet'n Lumpeita.
Kirjoittamiset ovat jääneet vähille. Meille syntyi 20.5.2012 sunnuntai-iltapäivänä aivan ihana tummatukkainen pieni tyttö, mitat 2722 g ja 48 cm. Siitä alkoi kesä ja uusi elämä. Olemme onnesta aivan huumaantuineita, sanat ovat vähissä. Väsymys tietenkin painaa, mutta sellaistahan se pienen vauvan kanssa on. Piuku-kissalle pikkusiskon ilmestyminen kuvioihin oli järkytys, mutta muutamassa päivässä hänkin alkoi tottua ajatukseen. Nykyään Piuku jo kovasti on huolissaan, jos vauva itkee. Kesä kuluu nyt tämän uuden ihmisen kanssa opetteluun. Muutamia keikkoja on kalenterissa, muutoin vauvanhoito on pääalalla. Kauniita kesäpäiviä ja öitä kaikille!
Huomeniltana kuullaan mielenkiintoinen keikka, kun pääsen Iran & Peterin vieraaksi Musiikkitalon klubille. Esitämme muutaman oman biisini lisäksi Iran biisejä, Joni Mitchellia, jazzia sekä tietenkin bluesia. Pianon kanssa ja ilman, Peterin vastatessa suurimmasta säestysvastuusta. Näiden muutamien treenien perusteella odotan huomista kovasti, tulossa on todella kiva ilta. Ira ja Peter ovat työskennelleet duona jo pian kymmenen vuotta ja se kuulee saumattomasta yhteistyöstä. Molemmat ovat upeita muusikoita ja tietysti mahtavia tyyppejä. Muutaman menotsibaleen lisäksi luvassa on paljon herkkää kynttilänvalossa tunnelmoitavaa musiikkia. Itse tässä nyt 8 kk viinilasillisen väliin jättäneenä huokailen kateellisena kaikkien niiden puoleen, jotka saavat siemailla tuota jumalten juomaa keväisenä iltana Töölönlahden maisemissa.
Tosiaan, viimeistä raskauskuukautta viedään, vaikka vatsa näyttää edelleen monen mielestä vielä varsin sirolta. No, valitettavasti se ainakin tuntuu järkälemäiseltä, ja potkuista päätellen sieltä on tulossa maailmaan erittäin eloisa tyyppi. Kaikki on sujunut oppikirjamaisen hyvin, ja toivottavasti näin tulee jatkumaan ihan loppuun saakka. Molemmat odotamme tulevaa perheenlisäystä malttamattomina ja tietysti jännittyneinä. Kissallamme Piukulla ei tunnu olevan mitään käsitystä tulevasta muutoksesta, joka hänen yksinoikeudellista huomiotaan uhkaa. Äänitimme pikkuisen sydänääniä. Väkeviä lyöntejä voi kuulla täällä.
Kiitän jälleen mitä lämpimimmin kommenteista, joita olette vieraskirjaan jättäneet. Keikkailuni on ollut keväällä verkkaista juuri tulevan lapsen takia. Välillä olen miettinyt, kuunteleekohan enää kukaan levyjäni. Tuntuu tärkeältä kuulla, että teitä rakasta yleisöä vielä löytyy. Kiitos siis sydämeni pohjasta ja mitä kauneinta kevättä kaikille!
Tänään alkoi studioviikko laulujen merkeissä. Pääsimme heti hyvään työvauhtiin: päivän saldona kolmen biisin leadraidat (If He was a Rock, Best Friend, Boy ja Over Here) sekä yhden biisin (Baby was a Loner) neliääniset laulustemmat purkissa. Huomenaamulla jatkuu. Illalla soitan Kirjasto 10:ssä järjestettävässä tapahtumassa. Illan teemana on fanius, ja minua pyydettiin soittamaan Joni Mitchellia. Mahtavaa! Esitän muutaman biisin ainakin Hejira-albumilta. Hahmottelen tarkemman biisilistan huomenna autossa, mutta nyt tuntuu siltä, että mukaan saattaisi lipsahtaa joku kipale myös Neil Youngilta ja Bob Dylanilta. Lauluntekijämusiikin teemaa. Osallistun myös paneelikeskusteluun, mikäli suinkaan studiosta ehdin.
Käynnissä ovat tietysti myös intensiiviset treenailut tulevan kabareen esityksiin. Ensi-ilta on 2.3. Ehdimme jo pitää muutamat treenit myös bändin kanssa. Kuten aina, tuntui nytkin, kuin biisit heräisivät eloon aivan uudella tavalla. Ei sille mahda mitään: minulla on käsittämättömän hyvä bändi! Vapiskaa, Nolot vanhemmat ovat pian täällä. Ensi lauantaina ehdimme soittaa myös parit Siionin virret konsertissa, joka järjestetään Herättäjä-Yhdistyksen 100:n vuoden kunniaksi Johanneksen kirkossa.
Monenlaista puuhaa siis vielä edessä ennen kevään H-hetkeä, kun esikoisvauvamme syntyy arvioidusti toukokuun lopulla!
Olimme viime viikolla Järvenpään Kallio-Kuninkalan studiossa äänittämässä seuraavaa levyämme. Olimme tehokkaita ja saimme purkkiin kaikki uuden englanninkielisen materiaalin pohjat. Kuukauden päästä äänitämme laulut.
Luvassa on jälleen uusi suunnanvaihto edelliseen verrattuna. Biiseissä kulkevat väliin viidakkorytmit ja rock-henkisetkin sovitusratkaisut. Mukana on myös pari hyvin lauluntekijämusiikillista biisiä. Taas kerran sain todeta käsittämättömän hienoa soitantaa bändin jäseniltä (Peter, Tuure ja Kepa). Uskomattomia raitoja, musikaalisesti, taidolla ja nopeasti. Toivottavasti kuulette tekin pian.
Loistavaa yhteistyötä tapahtui myös äänittäjä Kimmo Antikaisen kanssa. Kuuntelu oli todella hyvä, kuten myös soundit. Kaikki tapahtui tehokkaalla ja osaavalla otteella mukavassa hengessä. Ilmapiiriasiat ovat tärkeitä. Vahva vaikutus on tietysti myös kartanon maanläheisyydellä ja kauneudella. Kun ollaan kaukana tehdasmiljööstä ja tupakansavuisista taukotiloista, on henki aivan toinen. Eikä unohdeta Kallio-Kuninkalan keittiötä, joka luomuruokineen hurmaa kenet tahansa.
Tämä on todella mukava projekti. Levystä tulee hyvä, sen aistii jo nyt. Olemme jo alkaneet treenailla myös kabareeta, joka saa ensi-iltansa maaliskuun toisena päivänä Ateneum-salissa. Keikka-sivulla tarkat päivämäärät ja esitysajat.
Päivät Austinissa ovat hupenemaan päin. Sessioin viikon aikana yhteensä viiden eri laulunkirjoittajan kanssa saldona kaksi valmista biisiä. Olin tehnyt sävellykset jo aiemmin Suomessa. Hedelmällisin yhteistyö oli siis yhdessä lyyrikoimista. Työputki hupeni torstai-illan keikkaan Flipnotics'ssa (toisen keikan jouduin perumaan menomatkan jälkioireena yllättäneen refluxin takia). Tiistaina fillaroin täältä East Riversidesta läntiselle puolelle ja poikki Zilker Parkin aina Wallingwoodiin, jossa olin tilannut ajan hierojalta. Vastaani tuli Robert E. Lee Road nimi oli tuttu The Bandin The Night They Drove Old Dixie Down biisistä. Myöhemmin opin wikipediasta miehen olleen etelävaltioiden menestyksellisin kenraali sisällissodassa.
Perjantaista lähtien olen keskittynyt lähinnä kaupungin haravoimiseen, nautiskeluun, harjoittelurauhaan ja inspiroitumiseen. Texas ja eteläisen Amerikan lämmin kulttuuri on antanut minulle tämän matkan aikana uutta perspektiiviä. Austin on osavaltiossa aivan erityinen, rento ja laid back kaupunki. Sen tunnelma vetää tänne ihmisiä, jotka haluavat ammentaa musiikillisesta ja hipahtavasta ilmapiiristä. Joka puolella soi syvä ja hyvä musiikki. Varmaan kolmasosa väestöstä on lauluntekijöitä, ja ihmiset kantavat kitaroitaan kuin kolmatta käsivartta. Pianisteja kaupungissa on kuulemma seitsemän. New Orleansissa, täältä 800 km itään, pianistien tilanne olisikin aivan toinen. Austinin atmosfääri on yhtäaikaisesti elävä ja pysähtynyt.
Juuri tuo tunnelma on ollut kaikkein antoisinta. Koska asun yksin tässä sadan neliön upeassa talossa, olen voinut soittaa pianoa myöhään yöhön. Tavoilleni uskollisena suurin soittointo on herännyt iltakymmenen jälkeen, ja piano on saanut kyytiä. Päivisin olen fillaroinut Colorado joen (padottu Lady Bird Lake) yli downtowniin ja kierrellyt kaupunkia. Vierailin Kaisan luona, jonka 31. kerroksen asunnosta näkymät olivat sanoinkuvaamattomat. Näin Art Housessa kolme nykytaiteen näyttelyä. Kävin State Capitolissa töllöttämässä kuvernöörien päitä ja fillaroidessani alas Congressia löysin kuudennen avenuen hattukaupasta hienon lätsän. Putiikin seinillä oli kuvia Mick Jaggerista sovittamassa stetsoneita.
Austin on texasilaisittain ympäristöystävällisimpiä kaupunkeja. Kuulin tämän, kun ihmettelin katukuvassa näkyviä Priuksia. Toki. Autohankinnasta ekologisuus lähtee, autot kun ovat täkäläisille silmäteriä. Austinista on lähtöisin myös Whole Foods Market -ketju, ja kaikki puhuvat orgaanisesta ruoasta. Jopa kierrätystä harrastetaan. Silti liikenteen seassa pyöräillessä tunnen olevani hyvin vähemmistössä. Kertakäyttötuotteet ovat niin jokapäiväisiä, etten käsitä, miten he selviävät jätevuoristaan.
Huomenna menen Barton Spring Pooliin. On luvattu vuodenaikaan nähden ennätyksellisen lämmintä päivää 27°c. Luonnonuimala on Austinin hienoimpia nähtävyyksiä. Illemmalla äänitämme pianoraidan Nathanin filmiprojektiin. Sain nuotit jo viikko sitten, mutta sessio on siirtynyt viimeiseen hetkeen, kuten usein käy. Talon vieressä on autotalli ja sen yläkerrassa studio, jossa majoittuu kaksi japanilaista muusikkoa. Toinen heistä on käynyt vuosittain Austinissa jo yhdentoista vuoden ajan. Heidän kanssaan mennään syömään catfishiä, etelävaltioiden suosittua herkkua. Kuten laulukin kertoo: "They've got catfish on the table and gospel in the air." Illalla Continental Clubiin kuulemaan Haybale-bändiä.
Maanantaina on lähtö pitkälle kotimatkalle. Tiistaina Suomeen. Keskiviikkona pitäisi olla keikkakunnossa Olarin kirkolla.
Nähdään siellä!
Austinissa on ollut harvinaisen kuiva kausi. Ihmisiä on kielletty kastelemasta nurmikoitaan juomaveden säästämiseksi. Niinpä tämänaamuinen ukonilma sadepisaroineen oli tervetullut. Se toi mukanaan myös leudon ja lämpimän ilman, joka teki päivästä lähes kesähelteisen.
Päivä oli mitä mainioin pyöräilylle, ja päätin tehdä tutustumisretken paikalliseen luterilaiseen kirkkoon. Kello 10:45 astuin sisälle kirkkosaliin, joka ammotti tyhjyyttään. Vastakkaisten seinustojen pystysuorat ikkunat oli peitetty huolellisesti sälekaihtimin ja katossa paistoivat loisteputket, joista yksi, sammumaan kallellaan, stroboili kiihkeästi. Alttari kukoisti kitch-tyyliä kullattuine verhoineen ja muovikukkineen. Vasemalla jökötti pieni syntikka ja vahvistin. Istuin penkille hiostavan pyöräilymatkan uuvuttamana ja mietin hetkisen seuraavaa siirtoani. Kuulin sakastista puhetta. Viimein päätin huhuilla sinne suuntaan kysyäkseni, missä muu seurakunta oikein oli. Huhuiluuni vastasi miespastori, joka lämminhenkisesti ojensi kätensä, lausui ne amerikantuttavalliset "Oh, hi Laura, how're you doing?" ja kertoi sitten hymyillen, että tänään siirrettiin Austinissa kelloja.
Jetlagin sekoittamana (olin tänään herännyt kuudelta), neljän eri aikavyöhykkeen läpi matkustaneena ja vielä viikko sitten Suomessa kelloa siirtäneenä en enää tiennyt, mitä sanoa. Aamuherätykseni oli siis ollut nykyistä aikaa klo 5. Hurmaava apu muutoinkin sekaisin menneelle rytmille. Ystävällinen pastori kutsui minut juomaan kahvia styroksimukeista ja haukkaamaan keksejä. Sakastissa istui pastorin kaksi vanhempaa täti-ihmistä sekä parikymppinen nuori nainen. He olivat pitämässä pyhäkoulua ja ottivat ilahtuneina vastaan arvaamattomasti paikalle tipahtaneen suomineidon. Yksi huomasi peukalooni tatuoidut pianonkoskettimet. Sain oitis tehtävän soittaa kappaleen messun aikana (alttarilta löytyi, Luojan kiitos, myös akustinen piano).
Pastori tapaili kolmella sormella Lutherin sanoittamaa Jumala ompi linnamme -virttä C-duurista ja kysyi, osasinko kappaleen. Hän kertoi soittelevansa mielellään valkoisia koskettimia. Messuun alkoi tipahdella väkeä, yhteensä viisitoista henkilöä. Kaikki tunsivat toisensa ja kyselivät kuulumisia. Seremonian henki oli jutusteleva, vaikka kaava oli tuttu. Pastori puhutteli seurakuntalaisia tuon tuostakin nimeltä ja tiedusteli minultakin kesken saarnan, satuinko omistamaan ajokorttia. Oma kuriositeettinsa oli psalmien säestys, jotka pastorin vaimo hoiti mallikkaasti Casion transpose-nappulan turvin. Alkuun, ehtoollisen ajaksi sekä messun päätteeksi hän painoi nappulaa, joka soitti internetistä lataamaansa tunnelmamusiikkia. Sellaista saattaa kuulla itämaisissa ravintoloissa tai halvoissa tavarataloissa. Myöhemmin hän kommentoi: "I's magic! I just push the button!"
En saanut pyhää hetkeä, en kokenut taivaallista läsnäoloa enkä tarpeellista hiljentymistä. Mielessäni kiitin suomalaista kirkkomuusikon koulutusta, kirkkolaitoksen riittävää varallisuutta ja eurooppalaisen säveltäjistön autuasta lahjaa. Mutta nämä kultaiset ihmiset siunasivat matkani, vilkuttivat hymyillen perääni ja toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi milloin ikinä tulisin uudestaan Austiniin.
Pyöräilin poikki Colorado joen ja harrastin pitkästä aikaa maisema-ajelua. Söin terveellisen aterian ja otin loput pakettiin, josta riittää syötävää vielä kahdelle seuraavalle aterialle.
Kotona Troyn viesti puhelinvastaajassa, jossa hän huolehti, oliko tykönäni kaikki hyvin. Hautuva ukkosilma saa jäsenet raukeiksi ja mielen hamuamaan kohti unten maita. Kello on kahdeksan illalla. Istun olohuoneen sohvalla ja hätistelen ympäriltäni sinnikästä sääskeä. Huomenna on ensimmäinen co/writing sessio.
