Hu-huu, täällä ollaan   31/05 2014

Jälleen on kulunut pitkän aikaa, että olen raapustellut tänne mitään kuulumisia. Edelleen muistutan facebook-sivustani, jonne päivittyvät tuoreimmat päivitykset. Vuoden alussa teimme videokonsertteja, joista onkin alla kuva todisteena. Ikään kuin jatkona tälle syntyivät kaksi musiikkivideota, jotka julkaistiin huhtikuun taitteessa. Special Like You sekä Good Girl ovat molemmat videoita, joita ei ole tehty ihan perinteiseen musiikkivideotyyliin. Pauliina Punkki toteutti molemmat vapain käsin ja visioin, ja lopputuloksesta tuli todella hieno. Käykää katsomassa ja pistäkää halutessanne jakoon.

Aivan uusimmasta uutisesta ehkä osa onkin jo tietoinen. Sain viime lokakuussa viestiä Riitaoja-yhtyeeltä. He etsivät laulajaa ja kysyivät kiinnostustani lähteä kokeilemaan. Harkitsin jonkun aikaa, ja viimein päätimme kokeilla treeneissä, miten kombinaatio istahtaisi. Muutamaa biisiä treenailtuamme homma tuntui molemmin puolin selvältä, ja sillä tiellä ollaan. Koko juttu tuntuu todella antoisalta. Treenejä on ollut väliin tiuhaankin ja biisimateriaali on ollut uutta, sillä tuntui mielekkäämmältä lähteä puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen keikkamme on Flowssa ja jatkoa seuraa, mistä lisää Riitaojan sivuilla.

Heinäkuussa on tulossa muutama keikka, joita olen valmistellut. Kommenttilaatikkoon jälleen kiitoksia sekä terveiset Elinalle, että Puumalaan tulemme heti kun kutsu tulee!

Muutoin lämmittelen kirjoitustatsiani taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallisen työn tiimoilta ja surraan päässäni uutta musiikillista ideaa. Hiljaa hyvä tulee, mitään kiirettä ei ole. Sitä paitsi miksi olisikaan, kun nyt jo 2-vuotias tyttäreni on se tämän hetken ykkösjuttu!

Kommentoi (0)



Videokonsertteja   01/02 2014




Kuva Sellosalin konsertista. Kuvaajana toimi Teemu Hokkanen.

Kommentoi (0)



Luomuvideo   05/12 2013

Tässä puolitoistatuntisen sessiomme tallennetta. Debyyttinsä saa Baby Was a Loner -kappaleen duoversio.
Luomustudion vierailusta lisää täällä.



Kommentoi (0)



Yle Pohjanmaan haastattelu   09/11 2013




Kommentoi (0)



Luomustudio tuli kylään   03/11 2013


Post by Laura Sippola.


Kommentoi (0)



Julkkarit   11/10 2013

Ja niin sai julkaisunsa Like Lullaby. Konsertti oli ikimuistoinen, KIITOS! Ilta jätti huikean kiitollisuuden tunteen. Niin monen henkilön taiteellinen panos kantaa levyä, yksin en olisi yhtään mitään. Levy löytyy kaikista nettikaupoista ja on sujahtanut myös levykauppojen hyllyille tehokkaalla jakelulla. Toivon monen hankkivan sen kotikuunteluun. Vierastan itse yksittäisten biisien bongailua, etenkin kun minulle albumi on ennen kaikkea kokonaisuus, aina kuvia ja taittoa myöden.

Arkeen on sujahtanut tuttuun tapaan jo muutamia haastatteluita. Ensimmäinen arviokin ehti jo tulla levystä. Se avasi potin paremmin kuin hienosti.​ ​Kanssani ilakoi myös kotiseudun väki. :-) Huh huh, hyvä ME!

Kommentoi (0)



Iloa ja syksyä   25/08 2013

​Voiko siitä todella olla näin kauan kun viimeksi tänne kuulumisia kirjoitin!? Ei voi sanoa, ettäkö syynä olisi ollut asian puute. Arjen hulina vain on pitänyt niin otteessaan, ettei hetkeä kirjoittamiselle ole löytynyt. Ihana tyttäremme Paju ei tietenkään ole siinä pienimpänä syynä. Hänen kasvamistaan on mahtavaa seurata ja olla siinä tukena. Muut jutut tulevat väistämättä vasta sen jälkeen. Siitä huolimatta voin I L O K S E N I kertoa, että se uusi levy, jota tässä on tehty vuositolkulla, on saamassa päivänvalon aivan näinä tulevina päivinä. Painoon se lähti reilu viikko sitten, ja sormet syyhyten odottelen valmista pakettia jo ensi viikolla. Siitä julkaistaan ensin sinkku Baby Was a Loner, ja koko platta sitten syyskuun loppupuolella. Levy sai nimekseen Like Lullaby. Varsinainen levynjulkkarikonsertti on 25.9. Musiikkitalon Black Boxissa. Lippuja sinne voi jo varata tästä linkistä.
Olen uudesta levystä niin innoissani, niin kiitollinen ja niin utelias! Mitä siitä tuumataan? Kuuluuko kielen vaihdos musiikissa? Tykätäänkö siitä? Ostetaanko levyä? Tunnelmallista syksyä, nähdään Black Boxissa!

LISÄYS 29.8. Kuuntele single Baby Was a Loner TÄÄLTÄ!

Kommentoi (0)



Les Nymphéas   20/01 2013

Bonjour! 

Maailmanloppu päätti siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Seinen vesi virtasi samanvärisenä ja Eiffel seisoi sirona ja komeana. Ikimuistoiset kuukaudet Pariisissa olivat täynnä kävelyretkiä ihmetellessämme kaupungin kauneutta ja ilmapiiriä. Vierailimme viikottain museoissa ja kävimme konserteissa. Paju ihmetytti meidän vanhempien lisäksi muuta konserttiyleisöä kuunnellessaan hiljaa lukuisten säveltäjien tuotantoa. Konserttien jälkeen saapui liuta ihmisiä ihastelemaan Pajua huudahdellen "Elle est adorable! Elle est musicienne!".  Siinä me vanhemmat sitten seisoskelimme ylpeinä. Suurin konserttielämys oli täysin yllättävä Christelle Abinasr, jonka käsissä ranskalaissäveltäjien tuotanto nousi taivaalliselle tasolle. 

Pariisi antoi meille paljon. Ensimmäisinä päivinä Paju nukkui nelituntisia päiväunia ollen silmin nähden kylläinen uusista aistihavainnoista. Uskon myös hänen saaneen Pariisista paljon. Mielenkiintoista nähdä joskus tulevaisuudessa, kuinka paljon hän muistaa kaupungin tunnelmia. 

Pariisissa vietimme myös ensimmäisen joulumme kolmihenkisenä perheenä. Kävimme vastarannalla Notre Damessa messussa ja kävelyllä Père Lachaisen hautausmaalla. Availimme lahjoja ja räpsimme valokuvia Pajusta hienoissa hepenissä. Pariisin kauden myötä päätyi myös vuosi, ja palasimme kotiin rakettien pamahdellessa värikylläisinä Suomen harmaalla taivaalla.

Dramaattiset ensihetket koimme Piuku-kissan kanssa, joka ei sulattanut kahta hyljättyä kuukautta aivan muitta mutkitta. Lepyttelimme sähisevää ja jopa murisevaa ressukkaa kolme tuntia ennen kuin saimme sen turvallisesti autoon ja kotiin. Ensimmäiset Suomen päivät kuluivatkin lähinnä luottamuksen jälleenrakennuksessa. Nykyään meillä menee jo oikein hyvin.

Entä Suomi sitten muuten? Taisimme kokea koko perhe hienoisen sokin ihanan Pariisin periodin jälkeen, kun tupsahdimme tänne keskelle pimeää ja hyytävää aikakautta. Pitkään tuntui, ettei päivisin herännyt lainkaan, kun valoa ei näkynyt missään. Nythän lumen tultua ja taivaan kirkastuttua tilanne on jo vähän parempi. Arki on alkanut ja suureksi yllätyksekseni jopa yksi uusi kappale tulla tupsahti luonnosvihkon sivuille. Laulussa mainitaan myös Lumpeet, joita kävimme katsomassa uudestaan vielä viimeisellä viikolla. Musée de l'Orangerie sulki näin taianomaisen kohtalokkaasti Pariisin ympyrän. Mukavaa uutta vuotta kaikille!

Kommentoi (0)



Lumpeita   16/10 2012

Miksaamme tulevaa englanninkielistä albumiani. Sehän äänitettiin viime keväänä hyvissä ajoin ennen Pajun syntymää. Muutoin elämä on kulkenut tiiviisti tyttäremme ympärillä, minkä vuoksi tuntuukin omituiselta sukkuloida taas musiikin ja työnteon maailmassa. Aikaisemman levyprojektini ovat olleet niin kokonaisvaltaisia rupeamia, että tälläinen arjen ohessa työskentely suoraan sanottuna hirvittää. Olen pohtinut, haittaako se keskittymistä vai tuoko se lisää tilaa intuition äänelle. Kokemus on joka tapauksessa kaukana siitä kontrollihirviöstä, joka olen aikaisempia levyjä työstäessä ollut.

Erilaista aikaisempaan verrattuna on myös verkkainen tahti. Levy julkaistaan todennäköisesti ensi keväänä, mikä sekin on vain epämääräistä luonnostelua. Kiirettä ei ole, mikä puolestaan viehättää tässä projektissa erityisesti. Aikaisemmat levytykset ovat olleet jo fyysisesti niin raskaita rupeamia, että halusin kerrankin kokea levyttämisen niin, että aikaa on riittävästi eikä mikään deadline paina päälle.

Tällä levyllä ei ole edes työnimeä. Aika ajoin pyörittelen mielessäni otsikoita Lullaby, September, Over Here ja Voice Mail. Näiden lisäksi mukana pyörii lukuisia muita nimiehdotuksia. Ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan. Mikä tahansa työnimi olisi joka tapauksessa parempi kuin "enkkulevy".

Mitäs muuta sitten? No. Paju on kertakaikkiaan hurmaava tapaus. Nauravainen, sosiaalinen, nätti kuin mikä ja ilmeisen tyytyväinen tyyppi. Se on oikeastaan ihme, sillä kasvu ja kehitys on niin nopeaa, etten käsitä, miten sellainen ei aiheuta sen suurempia kipuja tai kolotuksia. Yhtä kaikki, väsymys painaa silti. Yllättäen sitä kyllä myös tottuu tähän pihalla olevaan tilaan. Kun yöheräämisiä on takana jo puolisen vuotta alkaa sumuisuus olla normaali olotila. Tätä kaikkea pääsemme hämmentämään loppuvuodeksi Pariisiin, jonne suuntaamme marraskuussa koko perheen voimin. Menemme samaan paikkaan, jossa vietin 4 kk reilut kolme vuotta sitten kirjoitellen lauluja Stadion-albumille. Odotan Pariisia innosta halkeamaisillani. Odotan sen jouluvaloja, Eiffelin silhuettia, loputtomia kävelyretkiä, sen tuoksua ja ylitsevuotavaa estetiikkaa. Suomeen palaamme juuri ennen kuin vuosi vaihtuu. Eilen illalla päätimme mennä ensimmäisenä katsomaan Monet'n Lumpeita.

Kommentoi (0)



Elämän ihme   02/06 2012

Kirjoittamiset ovat jääneet vähille. Meille syntyi 20.5.2012 sunnuntai-iltapäivänä aivan ihana tummatukkainen pieni tyttö, mitat 2722 g ja 48 cm. Siitä alkoi kesä ja uusi elämä. Olemme onnesta aivan huumaantuineita, sanat ovat vähissä. Väsymys tietenkin painaa, mutta sellaistahan se pienen vauvan kanssa on. Piuku-kissalle pikkusiskon ilmestyminen kuvioihin oli järkytys, mutta muutamassa päivässä hänkin alkoi tottua ajatukseen. Nykyään Piuku jo kovasti on huolissaan, jos vauva itkee. Kesä kuluu nyt tämän uuden ihmisen kanssa opetteluun. Muutamia keikkoja on kalenterissa, muutoin vauvanhoito on pääalalla. Kauniita kesäpäiviä ja öitä kaikille!

Kommentoi (1)




[ 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 ] =>