Kiire palasi varkain. Vielä eilen nautiskelin neljän beniniläisen valmistamaa ja tarjoilemaa herkullista ateriaa ja keskustelin african bluesista. Mutta tässä sitä taas ollaan, luurit korvilla ja silmät lasittuneina, työpöydällä kymmenen nuotinnettavaa biisiä. Vuoden viimeisen Laulutuvan materiaali on kuitenkin taas vaikka kuinka innostavaa, ja veikkaan suurenmoista konserttia ensi viikon lauantaiksi. Koska Miljoonasade on juuri päättänyt 20-vuotiskiertueensa, soitamme materiaalia, joka poikkeaa bändin setistä. Kuultavissa on mm. Heikin soolotuotantoa sekä ilokseni muutama vähemmän kuultu vanhempi MS-kappale. Heikki ehdotti esitettäväksi myös erästä hänen sanoittamaansa ja minun säveltämääni valssia, jota ei ole vielä levytetty. Yhteistyönä on syntynyt myös 'Kulkue', joka olisi minusta kiva soittaa. Ensimmäinen settilista on vieläkin hieman auki, mutta olen listannut siihen esim. 'Ikkunasta'-kappaleen, jota emme ole soittaneet aikoihin.
LT-klubin jatko on tällä erää epäselvä. Syynä on kuulemma se, että te, armoitettu yleisö, ette kuulemma juo riittävästi olutta. Sitähän minäkin, minusta olette aina olleet varsin edustuskelpoista väkeä. Mitäs sitä turhaa alkoholia kuluttamaan, kun se on niin epäterveellistäkin. Juonen vaihtuvat vaiheet kuuluvat kuitenkin asiaan ja uusia tuulia saapuu. Niistä sitten myöhemmin.
Caritan vierailu Laulutuvassa oli suuri kunnia ja suuri ilo. Tuntui, kuin Juttutuvan olemus olisi muuttunut hänen astuessaan lavalle. Välillä kuultiin teatterinomaisia teoksia, väliin laulullisempaa. Paljon 70-lukua. Lavan edessä istunut mies tiedusteli etukäteen, saattaisiko pyytää nimikirjoitukset kaikkiin Caritan levyihin.
Myös Bonan konsertti tiistaina Tavastialla oli ikimuistoinen. Takuuvarmaa svengiä ja hienostunutta dynamiikkaa. Kuinka ihanaa oli tavata pitkästä aikaa! Kolmen vuoden jälkeen tuntui kuin olisimme nähneet viimeksi edellisviikolla. Hauskaa oli nähdä myös muuta bändiä. Etienne syöksyi heti vastaan. Ernestoon ja Samueliinhan olin tutustunut Pariisin reissullani reilu vuosi sitten.
Heti seuraavana päivänä sain vieraita Beninistä, Victor on Suomessa. Maailman rajat tuntuvat pieniltä. Siinä me istuimme ja joimme mustaherukkamehua olohuoneeni sohvalla kuin olisimme tehneet niin viimeiset viisi vuotta. Puhuttavaa oli Paljon.
Sain myös viimein hankittua Pro Toolsin ja muutamia mikkejä. Riittävä äänityskalusto alkaisi siis olla kasassa. Joulu (lahjoineen) on näin osaltani ohi ja sessiot voivat alkaa.
Lauluntekijä-sarjan päätöskonsertti oli perjantaina. Lokakuu oli hyvin kiireinen ja teetti paljon töitä, mutta olen lopputuloksesta erittäin tyytyväinen ja hyvin mielin. Päätöskonsertissa tunnelma kohosi loppua kohden ja yleisö lauloi kuin kaunein enkelikuoro. Rakkauden suurta sanomaa, tottakai. :) Henkilökohtaisesti minua yllätti Kamerunin helmi -kappaleen saama suosio. Rumpalimme lauloi koko illan sen miksolyydistä asteikkokulkua ja paljasti neljältä aamulla halunneensa laulaa biisiin taustalaulua. Soitimme kappaleen siis bändin kanssa ensimmäistä kertaa. Kovasti odotan myös erästä toista Kamerunin helmeä tänne konsertoimaan.
Työt jatkuvat mm. Laulutuvan tiimoilla. Ensi viikolla on treenejä ja konsertti. Sitten on aika pitää myös muutama välipäivä.
Viime perjantaina Sansan konsertti sekä valmistelua Caritan Laulutupa-vierailua varten marraskuussa. "Kiitos Laura, kupongit tuli perille", viestitteli Kepa nuottilähetyksestä. Saamme kunnian soittaa hänen kanssaan vielä seuraavankin LT-keikan.
Kiire alkaa hieman hellittää. Keskiviikkona soitamme Tuuren ja Tuomon kanssa privaattikeikan Ovi-lehden bileissä. Paljon olen ehtinyt jo ajatella seuraavaa omaa kokoillan konserttiamme ensi perjantaina. Siitähän on aikaa, kun tämä yhtye on soittanut illan pääsolistina. Kuultavissa on myös harvemmin kuultua materiaalia, kuten esim. useasti yleisön taholta toivottu 'Kamerunin helmi'. Biisitoiveet imartelevat aina, kiitos siis niiden esittäjille! Soitamme tietysti myös uusia kappaleita. Pieni yllätyskin kuullaan illan aikana. Tuntuu yhtäkkiä hyvin jännittävältä ja odotan konserttia kovasti. Lippuja kannattaa edelleen varata etukäteen, konsertit ovat olleet varsin täysiä. Päätän terveiseni tältä erää tähän, voikaa hyvin.
Tuure hurmasi yleisön Ateneumissa ei pelkästään lauluntekijyydellään, mutta myös steppaus- ja imitaattorintaidoillaan. Alangon lisäksi saimme näytteitä takahuoneessa myös Johnny Cashista. Erittäin hyvän mielen keikka meille tekijöille, toivottavasti myös yleisölle. Vierellään lavalla hänellä oli isäni vanha karttapallo, johon Beninkin oli merkitty vielä nimellä Dahome. Puolivahingossa tematiikkaakin löytyi, kun konsertti alkoi 'Turistilla' ja päättyi sanoihin "piirrän sormella viivaa karttapallon kylkeen". Sekunnissa mies jo tramppasikin ympäri lavaa tuoden pisteet taatusti kotiin (eikös?).
Ensi viikolla treenaamme Sansan konserttia varten, joka on siis jälleen perjantaina. Torstaina käväisen esiintymässä J.Hearthillin kanssa hyväntekeväisyyskonsertissa. Marraskuun nukun talviunta. Hyvä uutisia on, muuten, tulossa.
Kiirettä on pitänyt. Olen tuntenut itseni välillä enemmän järkkäriksi kuin muusikoksi. Töitä on tullut tehtyä kovasti Carmoliksen pitäessä flunssaa taka-alalla. Mutta Joni Mitchelliä oli hieno soittaa viime perjantaina täydelle salille. Tätä piti tietenkin juhlia hurjin menoin. Huomenna on Maijan toiset treenit, ja perjantaina treenaamme lauantain Laulutupa-vierastamme Matti Johannes Koivua vielä ennen illan Ateneum-salin keikkaa. Perjantain konsertti on tietämäni mukaan loppuunmyyty, mutta lunastamattomat liput myydään puolta tuntia ennen keikkaa. Kannattaa siis yrittää. Ja tietenkin tervetuloa myös Laulutupaan, tuttuun tapaan ja tupaan.
Kohtaus viime keskiviikon keikalta.
Kaksi pikkutyttöä eturivistä viittaavat. Toinen kysyy, kuinka täällä voi olla, kun täällä ei ole yhtään ruusua. Rami huikkaa "mulla on kalsareissa ruusuja". Naurusta ei meinaa tulla loppua. Toisellakin tytöllä on asiaa. "Mitä sä oikein sanoit siinä ennen sitä laulua, ei tätä, jonka sä äsken lauloit, mutta ennen sitä, en kyllä muista sen nimeä, mutta jotain sä sanoit ja siis mitä sä siinä oikein sanoit?" Ja joku kuvasi tämän kaiken.
Anni kävi aamiaisella ja toi lahjaksi syksyn herkkuja. Espressoa tuli juotua quadruplo määrä ja kofeiinipiikki sai kropan tärisemään. Carmolis olisi voinut toimia paremmin, sillä kurkku on epäilyttävän kipeä ja flunssan uhka tuntuu yhä todemmalta.
Eilen onnitteli tarkkasilmäinen ja oi niin ihana Njassakin, ja kutsui juttelemaan lauluntekemisestä Radio Helsinkiin 25.9. klo 18. Tarkoitus on samalla promota myös Ateneum-salin Lauluntekijä-sarjaa.
Tavallaan olin, tahtomattani tosin, radiossa eilenkin. Soittelin nimittäin treeneistä Marittalle, joka sattui olemaan radiohaastattelussa samaan aikaan. Puhelin oli tietenkin jäänyt päälle ja keskytti kuulemma komeasti radiosessiot.
Cannonball Adderleyn in Europe! -livelevy soi tauotta ja kipinöi niin ihanasti kuin vain jazz voi. Sen lomassa kuului ulkoa mekastusta. Talonmies rähjäsi viereisen koulun tytöille, joita oli valokuvannut kotinsa ikkunasta hetkeä aikaisemmin. Nuoret kun ovat vuosi vuodelta fiksumpia, en ymmärrä moista käytöstä. Heissä on tulevaisuus, ja sitä synkemmäksi he sen rakentavat, mitä enemmän skeidaa heidän niskaansa kaadetaan. Aivan kuin murrosiässä ei olisi riittävästi kestämistä.
Tiesittekö muuten, että 'Hannu ja Kerttu -roudaus' on sellaista roudaamista, jossa kamoja ei viedäkään suoraan autosta lavalle, vaan ripotellaan pitkin matkaa niin, että kasseja ja keissejä seuraamalla löytää perille? Hannu ja Kerttu -roudausteamiin kuuluvat minun ja Ramin lisäksi Tuomas Logrén.
Flunssa se on koko ajan kyttäämässä sopivaa hetkeä, jolloin iskeä. Sunnuntai meni leikkipuistossa, jossa kummityttöni teki meille maittavia jätskiannoksia hiekasta ja lehdistä. Aurinko paistoi ja valo sai kaiken näyttämään kauniilta. Eilen kävin aamulla säestämässä ja palasin kotiin nukkumaan aina oppilaan tuloon saakka. Illalla kertailin biisejä Kanneltalon konserttia varten ja tein korjailuja nuotteihin. Niin ja diggailin Marittaa - että ne laulut sitten ovatkin kutkuttavia. Jos flunssa on iskemässä, saisi se iskeä nyt, kun olisi hitusen aikaa sairastaa.
Tänään kävin katsomassa Käärmeen hetki -ennakkonäytöksen. Ensiepäröimisen jälkeen alkoi jutussa löytyäkin ideaa. Oopperan musiikki oli ainakin paikoitellen mieleen, lavastukset upeita ja ohjaus tavoittanut freudilaisen tunnelman. Esityksen jälkeen kirkkaaseen auringonpaisteeseen kulki lauma hämmentyneen näköisiä tuttuja. Voi se päivä alkaa näinkin.
Kurkotuin kastelemaan jukkapalmua ikkunalaudalla ja sen juurella jököttikin mehevä tatti. Ei siitä varmaan kastiketta saisi, mutta suupalan ainakin. Sienestä lauletaan myös huomisella keikalla Laulutuvassa, tervetuloa! [LAULUTUPA-KUVIA]
Mariam & Amadou avasivat kuukauden niin hienosti kuin vain malilaiset osaavat. Täytän tässä kuussa 32 vuotta. Ikä, joka näyttää olevan vaikea muistaa. Enkös juuri kivunnut kolmenkympin puolelle. Sikäli hassua unohtaa, vanheneminen kun on aina tuntunut rauhoittavalta. Eräs kuoli juuri vajaa 60-vuotiaana. Toinen vain 8 kuukautta vanhana. Iältäni olen siinä puolessa välissä. Pitää pitää kiirettä, että hommat tulee hoidettua. Hetkenä minä hyvänsä on kaikki liian myöhäistä. Vaikka mistäs sen tietää, minkälainen blues soi tuonpuoleisessa.
Kuuntelin tänään Tim Hardinin kappaletta 'If I Were a Carpenter', sekä hänen itsensä, että Robert Plantin laulamana. Kuuntelin kappaleesta myös versiota 'Leidi ja kadunmies', jonka oli suomentanut sekä laulanut Neumann.
Matalapaine on pitänyt väsyneenä jo monta päivää. Mitään ei jaksa tehdä eikä nukkuminen tunnu auttavan asiaa. Rajua ukkosta odotellaan.
"Hi LUCKY GIRL u know what, MATHIAS the guy we suspect of your mobile, has stolen a couple of white lady 3days ago,police's runnin after him.He went away.Best wis"
Eräänä iltana Beninissä, kun lähdimme koko väki seuraamaan illaksi voodoo-seremoniaa, varastettiin Annukan kännykkä hänen huoneestaan. Yövahti Abdullai löysi seuraavana aamuna jalanjäljet itäsiiven pylväässä, jota pitkin varas oli kulkenut.
Papa oli sitä mieltä, että varkaan täytyi olla joku, joka tiesi, että talo olisi sinä iltana tyhjillään. Olimme sopineet seremoniaan menosta päivällä olkimajassa. Paikalla olivat ystävämme Victor, Moe, räppäri, joka olisi halunnut minun lähtevän kanssaan studioon pääkaupunkiin Cotonouhun seuraavana aamuna, "'couse he felt the good vibes with me", Mathias, paikallinen räätäli, jonka läsnäolosta Annukka ei pitänyt ensitutustumisesta lähtien, sekä pari äärimmäisen luotettavaa työntekijää, jotka tulivat töllistelemään Moeta, joka puhui hurjalla amerikanaksentilla ja oli "kuuliudessaan" sekä hätkähdyttävä, kiehtova, että huvittava. Moe oli varsin lahjakas, vaikka musiikkinsa ei ollutkaan mitään omaperäistä. Hän räppäsi hyvin, ja hänen levynsä pohjat oli tuotettu erittäin professionellisti. Ilmoitin kuitenkin, että voisin lähteä, mutta että halusin Victorin mukaani. Victorin läsnäolo kuulemma kuitenkin pilaisi hyvät vibat, eikä hän halunnut studioon ulkopuolisia. Keikka oli sitten sillä selvä.
Tapasin Moen vielä myöhään samana iltana tullessamme takaisin voodoo-seremoniasta. Hän takertui minuun ja yritti vielä houkutella lähtemään seuraavana aamuna Cotonouhun. Ajatus kiehtoi, koska en ollut koskenut pianonkoskettimistoon herraties koska viimeksi. Lisäksi olen vähän sellainen, että laitan itseni mahdollisiin hankaluuksiin ja vaaratilanteisiinkin väliin aivan mielelläni, koska niistä selviämisestä saan hyvät kicksit. Mutta arvelin Moen polttavan varsin reippaasti ganjaa, jolloin studiotyöskentely tulisi olemaan pitkälti tyhjänpäiväistä hengailua, jollainen saa minut hermostuneeksi. Olisimme olleet yötä hänen tuttavansa luona, sillä pimeällä ajaminen takaisin Grand-Popoon olisi hengenvaarallista. Jo omalla autolla, saati sitten puskataksissa. Tämän takia epäröin lähtöä. Kutsuin Victoria paikalle, johon Moe vastasi: "Is he your fucking bodyguard or what". Tästä lähtien kutsuin Victoria fucking bodyguardikseni aina kun sattui oiva tilaisuus.
Victoria kiehtoi kovasti sellainen kova jätkä kuin Moe. Opettelimme räppäämään kuin nuoret pojat. Olimme uskottavia ottamalla sanastoomme varsin monta fuck-sanaa. Tästä on videokin todisteena. En ole nähnyt kenelläkään samanlaisia turbohuulia kuin Moella. Harmi, ettei hänestä ole kuvaa.
Mutta palatakseni tarinaan, hyvääyöstimme toiset ja palasimme Villa Karoon. Tilanne varkaudesta selvisi varsin nopeasti ja aiheutti lievää pelkoa. Ajatus huoneissa hiippailevasta vorosta ei tuonut kovinkaan turvallista yleistunnetta. Mihinkään toimenpiteisiin ei talon johtotasolla jostain syystä ryhdytty, mutta työntekijät ottivat tapauksen vakavasti. Spekulaatiot varkaan henkilöllisyydestä alkoivat. Moen epärehellisyyttä ei epäillyt kukaan, mutta hän oli tyyppinä niin ilmeinen, että katseet kohdistuivat enemmänkin Mathiakseen, jonka tunkeilevat kysymykset päiväohjelmastamme olivat aina tuntuneet epämieluisilta. Panimme merkille, ettemme törmänneet tapauksen jälkeen mieheen missään, vaikka aikaisemmin hän pistäytyi usein Villa Karossa mainostaakseen ompeluitaan ja hengaili djembetuntiemme aikaan lähettyvillä tehden olomme hermostuneeksi. Suureksi ihmetykseksemme hän ilmestyi meille järjestettyihin läksiäisbileisiin. Olin jo Papan kanssa tiskaamassa, mutta kuulin, että hän olisi ollut hyvin humalassa. Ei kai hän muutoin olisi tullutkaan.
Edit: Puhuin aiheesta pitkän puhelun Victorin kanssa. Puhelun jälkeen lähdin Juttutupaan kuuntelemaan konserttia. Kukas muu käveli vastaani kuin Gildas, räätälin serkku. Olin nähnyt hänet viimeksi Beninissä 2kk sitten. Tiesin hänen olevan Suomessa, Salossa, mutta törmätä häneen Helsingissä oli silkka yllätys. Ei kai maailma ole koskaan suuri ollutkaan.
Meillä oli lauantaina hyvä keikka Laulutuvassa. Bändi syttyi ja kaikki tuntuivat antavan parastaan. Oli tarkoitus soittaa uusi biisi triolla, mutta sound-checkissä Rami kysyi, voisiko hänkin soittaa. Ja kun nyt Rami, niin miksei Joonatankin. Niinpä soitimme sen koko bändillä, aloitusbiisinä, ja toimi sen verran hyvin, että sitä kuullaan keikoilla taatusti jatkossakin. Ufon biisejä oli elämyksellistä soittaa; hienoja kappaleita toinen toisensa perään. Syyskauden avajaisklubi sinkosi lauluntekijämusiikkia jälleen Hakaniemen kartalle.
Kuulin myös vihjeen, että seuraavana aamuna Radio Helsingissä saatettaisiin kuulla levyäni. Laitoin kännykkäänikin muistutuksen. Mutta, kuulkaas, kävi niin, että paheiden teille johti neitosen ilta. Kun aamukahdeksalta laahustin kotiin, avasin kyllä radion, ennen kuin rojahdin sänkyyn ja nukahdin. Kanava oli tietenkin väärä, enkä usko, että olisin noteerannut, vaikka eetteristä olisikin soinut omasta kynästä lähtöisin olevaa tavaraa. Moni muu oli radiota kuitenkin kuunnellut ja kertonut minullekin jälkeenpäin. Mahtavaa kuulla, ja Wiikille kiitokset!
Ai niin! Olin jo unohtanut Paul Simonin uuden albumin, joka julkaistiin Beninin matkani aikana. Kokonaisia raitoja tuntuu olevan kuultavana neljästä kappaleesta. Levynhän on tuottanut Brian Eno, ja korvat kuriositeetistä pullollaan kuuntelen noita hieman "britahtavia" linjaratkaisuja. Sähkökitaroita on enemmän kuin Paul Simonilla on aikaisemmin kuultu. Kunhan saan levyn hankittua, kuulee paremmin, kuinka suuri osa säröstä johtuu huonosta äänenlaadusta. Levyllä soittaa jälleen huikeaa porukkaa, Steve Gaddin lisäksi mm. Herbie Hancock ja Bill Frisell.
if i think of artists like happy rhodes, regina spektor, diamanda galas,
sheila chandra, meret becker, raya o. coal, laura sippola, ani difranco,
beth orton, bjork, jayne cortez, mary gauthier, thalia zedek, im not too
sure that i can think of any frame of reference for them?
Jestas! Tulipa paineita. Vai näinköhän vain unta?
Uusi biisi valmistui eilen. Soitamme sen myös illalla Laulutuvassa. In the name of love!
Viime viikolla soitettiin, että "nyt voisit tulla korjauttamaan sitä piano-tatskaasi". Black&Yellow; oli löytänyt uudet tilat Iso-Roba 3:lta. Paikka on sitten verrattoman hyvä! Lyömätön ammattitaito ja mukava tunnelma päivästä riippumatta. "Ai, olisin tuonut vielä ylimääräisen kahvin, jos olisin tiennyt että sinäkin olet täällä", kuulen, kun peukaloani pitkin surraa tatuointikynä.
Paluumatkalla poikkean Digeliuksessa Emua moikkaamassa. Lojun sohvalla ja luen JazzTimesista artikkelia, jonka perusteella päätänkin ostaa Ali Farka Tourén levyn sijasta Sternin dvd:n. Emu sadattelee Stockmannin alle rakennettavaa parkkihallia ja niitä 7000:ää kuorma-autollista pölyistä kivimurskaa, joista 28000 on vielä ajamatta hänen liikkeensä ohi. Hän uhkaa lähteä. "Etkä lähde", vastaan kirpakasti ja pyydän soittamaan, kunhan dvd saapuu.
Hitunen sosiaalisuutta väliin raikastaa. Viime päivät olen kirjoittanut nenä monitorissa ja luurit korvilla Ufon biiseistä lappuja. Loppuviikko aina lauantai-iltaan asti on varattu treenaamiselle. Huomaan taipuvaisuuteni ihastua kulloiseenkin klubi-materiaaliin vietävästi. Ilmeisesti se auttaa oppimisprosessia. Miten vain, mutta vietävän hyviä kappaleita kuultavana jälleen lauantaina.
Afrikkalainen (tai tarkemmin ranskalainen) Gin Harpoon tonicilla Hakaniemen puulaiturilla tuntui kesän hyvästelyltä, vaikka tätä hellettä onkin yhä pitänyt. Ystävät ovat tärkeitä, ja se, että niitä muutama on, tuntuu etuoikeutetulta. Luuri kädessä jälleen yhteyttä Beniniin tavoitellen saan kuulla, että mes amours Top-3 kävelevät pitkin Grand-Popo highwaytä ja että siellä on kylmä (24°c) edelleen.
Muistelen viuhahtelevia lepakoita terassilla ja lintujen siritystä aamuvarhaisella. Meren pauhua ja valon polttamia värejä. Niistä lepakoista minun piti kirjoittaa tännekin, mutta siinä helteessä se jäi. Ouidahin orjasatamasta luonnostelin pitkät pätkät, mutta valjulta tuntui kaikki sitten jälkeenpäin. En löytänyt oikeita sanoja sellaisen hirveyden kuvaamiseen. Hiljaisia me kaikki olimme rantaa pitkin kävellessämme.
Kun Ouidahin Python-temppelin lattioilla lojuivat pythonit, olivat lepakot vallanneet temppelin pihalla olevan 300-vuotiaan mangopuun oksat niin, että puu oli niitä aivan mustanaan. Mieleeni tuli Hitchcockin Linnut. Kävimme myös metsässä (Sacret forest), jonne oli koottu erilaisiavoodoo-patsaita ja kierrätystaidetta arkistoimaan vahvaa uskontokulttia.
Kävimme myös Togon puolella Kpalimessa, jossa maisemat olivat vuoristoisia tasaiseen Etelä-Beniniin verrattuna. Kävelimme vesiputoukselle trooppisen metsän halki, jonka varrella kasvoivat mango-, kaakao-, papaija- ja avokadopuut. Ylitimme palasen pellon laitaa ja ihailimme villejä amarylliksiä ruohikon seassa.
Tälläiset muistikuvat mieleeni kiinnittyneinä tapailen laulua, jossa haluaisin kertoa kukkivista kaktuksista. Muistelen aikaisempaa puhelua, jonka taustalla kuuluu laulua ja mekastusta. "Täällä juhlitaan heinäkuun loppua ja tasa-arvoa. Naiset ovat pukeutuneet housuihin ja valuvat kulkueena kylän halki soittaen ja laulaen." Kulautan Possotomè-pullosta hiljaista iloa. Aivan vielä en ole unohtanut, miltä djembensoitto ja laulu kuuulostivat.
Syksyn Laulutupa-klubin ohjelma on vihdoin valmis, aina julistetta myöten. Siirrän sen klubin sivulle heti kun opin, miten se tehdään. Solistivieraamme näkyvät kuitenkin jo keikkakalenterissa. Mahtavaa porukkaa on jälleen tulossa lauteille, ensimmäisenä Ufo 12.8.
Kesä on tarjonnut parastaan. Eilen pidin farkkuja ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen. Benin on ollut mielessä joka ikinen päivä; matka näyttää muodostaneen elämääni varsinaisen kulminaatiopisteen. Työtahti on ollut leppoisaa ja tasaista, lomaakin on ehtinyt pitää. Keikat ovat olleet virkistäviä. Niistä saa aina valtavasti energiaa. Biisinkirjoitus on ollut edelleen tyhjäkäynnillä, vaikka mp3-soittimeeni onkin kerääntynyt ideanpätkiä, jotka odottavat purkamista. Aivan niin paljoa en ole saanut treenattua pianonsoittoa kuin olisin halunnut, mutta pienetkin aluevaltaukset tuovat jotain uutta.
