Katsoin viime yönä videon Stingin 'Ten Summoner's Tales'. Välillä tuppaa unohtumaan, kuinka loistava muusikko ja lauluntekijä Sting on. Muistui mieleen hänen keikkansa viime kesänä Roomassa. Ilta oli niin upea, että se sai unohtamaan kokemani mielipahan siitä, etten ehtinytkään päivällä Dominic Millerin mestarikurssille. Olin nähnyt saman konsertin aikaisemmin Hgissä huhtikuussa. Se keikkahan oli kiertueen ensimmäinen. Meininki oli tuolloin vasta hakusessa, eikä Areena ollut tilana kauhean inspiroiva jokerinaaman pällistellessä lavan ylävasemmalla. Välttelimme väentungosta ja istuimme taaimmaisilla penkeillä kaimani Malmivaaran kanssa, joka oli 7 kk:lla raskaana. Niinpä bändin hiottua settiään 1,5 kk ja esiintyessään nyt Circo Massimolla Italiassa, jonka maakunnassa sijaitsee yksi Stingin lempikartanoista, olivat puitteet edulliset hekumalliselle konsertille. rnSting oli minulle suuri vaikuttaja jo nuoresta tytöstä lähtien. Ten Summoner's Tales -kiertueella -93 näin konsertin Udinessa rasittavan italialaisporukan kanssa, sekä myöhemmin Turun Elysee-hallissa ja Hgissä. rn
rnKirjoitin muutama pvä sitten tietääkseni ensimmäisen runoni. Sen nimi oli Sadomasokisti. Runo oli huono ja seuraavana päivänä vielä huonompi. Sitä seuraavana päivänä se oli hellyttävä. En ryhtynyt kirjoittamaan sitä runona, vaan merkitsin ylös Saariahon oopperan myötä pintaan nousseita ajatuksia. Lopputulos näyttikin runolta. rn
rnÄkillinen uuden vuoden aaton kuumeilu on talttunut, ja tänään jo laulelin Hendrixin 'Hey Joe'ta a cappellana. Liki 10 v. on haaveenani ollut laulaa 'Freedom' bändin säestyksellä. Listaan voisi lisätä Hendrixin hienot balladit sekä 'Burning of the Midnight Lamp'in värisyttävältä 'Electric Ladyland'ilta. rn
rnOlen tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta yleensä ne pitävät parhaiten, jos pidän ne omana tietonani. Pyrin lupauksillani eettisempään toimintaan sekä ammitilliseen kehitykseen.
Olen valmistellut mielessäni pitkin päivää uutta blogi-kirjoitusta, mutta vallitsevien uutisten takia tuntuvat kaikki kirjoitukset vähän hölmöiltä. Ainoastaan Jushtshenkon voitto Ukrainan presidentinvaaleissa oli helpottava tuulahdus oikeastaan koko viime vuosien uutiskirjossa. Luonnonkatastrofeissa ainoa mielentuskaa helpottava tekijä on se, että ne eivät ole syntyneet ihmisten toimesta. Näissä mietteissä tällä kertaa.
Jostakin käsittämättömästä syystä sain marraskuussa levynjulkkarilahjaksi kahdet jouluvalot. Toisien lahjoittaja, armas pikkuserkkuni, selvensi, että hänen mielestään niukkaan sisustukseeni sopii kitch oikein hyvin. Hän ei muistanut, että asunnossani oli jo ennestään kahdet valot juuri samasta syystä. Vaan nytpä on sitten neljät. Tervetuloa thai-hierontaan -valot, pianon päällä maljakossa olevat, pikkuserkkuni lahjoittamat helmikoristeiset, sekä vielä paketissa olevat, perinteiset, siskolta.
Illansuussa oli pieni keikka. Säestin ja lisäksi improvisoin jotakin pianosoolona. Olen kuunnellut Maria Ritaa. Levy on hyvä ja tulee soimaan stereoissani vielä vuosia. Muutoin yksinäisen iltahetken katkaisi kummitytön puhelu, jossa hän kiitti yksisarvisesta. Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti miltä se näytti ja mitä värejä ja hepeneitä siitä löytyi, hän kertoi nukkuneensakin sen kanssa.
Aamuyöstä näin painajaista. Se vähän hämmensi työmotivaatiotani. Ehkä syön eilisen rippeitä ja kaadan lasiin ostamaani vermuttia (kerron nämä tuikitärkeät yksityiskohdat, kun kommenteissa ehdittiin jo huolestua). Sitten aloitan puhtaalta pöydältä. ">pikkuserkkuni, selvensi, että hänen mielestään niukkaan sisustukseeni sopii kitch oikein hyvin. Hän ei muistanut, että asunnossani oli jo ennestään kahdet valot juuri samasta syystä. Vaan nytpä on sitten neljät. Tervetuloa thai-hierontaan -valot, pianon päällä maljakossa olevat, pikkuserkkuni lahjoittamat helmikoristeiset, sekä vielä paketissa olevat, perinteiset, siskolta.
Illansuussa oli pieni keikka. Säestin ja lisäksi improvisoin jotakin pianosoolona. Olen kuunnellut Maria Ritaa. Levy on hyvä ja tulee soimaan stereoissani vielä vuosia. Muutoin yksinäisen iltahetken katkaisi kummitytön puhelu, jossa hän kiitti yksisarvisesta. Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti miltä se näytti ja mitä värejä ja hepeneitä siitä löytyi, hän kertoi nukkuneensakin sen kanssa.
Aamuyöstä näin painajaista. Se vähän hämmensi työmotivaatiotani. Ehkä syön eilisen rippeitä ja kaadan lasiin ostamaani vermuttia (kerron nämä tuikitärkeät yksityiskohdat, kun kommenteissa ehdittiin jo huolestua). Sitten aloitan puhtaalta pöydältä.
Aamulla katsoin Lumiukon tv:stä, nyt stereoissani soi Jarmo Savolaisen SoloDuoTrio-levy. Tein lohipiirakkaa, jota olen tehnyt joka vuosi saatuani ohjeen exäni äidiltä. Ulkona on kaunis ilma.
Muistan joulun 12v. sitten Mantovassa. Olin sairastellut monta viikkoa selvittämättömistä syistä. Kehoni oli pumpattu täyteen antibiootteja ja Pronto soccorson henkilökunta osasi jo tervehtiä minua ovelta. Minua hoitanut lääkäri oli lohduttava ihminen kärsimyksissäni. Hän osoitti kiinnostustaan Suomen historiasta ja kehui kerran ruusuhenkseleitäni. Tein aiheesta laulun myöhemmin.
Jouluaattoa ei Italiassa juuri vietetty, se oli työpäivä. Muistan, kuinka pinnistin heikot voimani päästäkseni juna-asemalle ja Veronaan kavereitani tapaamaan. Tarkoituksemme oli illallistaa rumpalin kotona, mutta paikalle saapuikin porukkaa, joka kattoi pöydän oluella ja hashiksella. Aattoyönä siivosimme wc:stä Roberton oksennuksia.
Tänä vuonna joulu tuntuu tähänastisista parhaimmalta. Toivottavasti ensi vuonna mielessä on sama ajatus. Seuraavin säkein toivotan kaikille Oikein Hyvää Joulua:
Näin vasta illansuussa alkaa tokenemaan eilisistä tunnelmista, joita Tavastian eilinen konsertti tarjosi. Koko ilta oli aivan loistojuttu! Tavastia oli täynnä väkeä ja tunnelma mielettömän tiivis. Yleisö huokui energiaa ja se kyllä ulottui lavalle asti. Tiukkana housebandina soittanut Control veti hienosti ja esiintyjinä kuultiin toinen toistaan parempia Strummer-tulkkeja.
Saavuin paikalle myöhässä. Heti takahuoneeseen astuttuani: "Hyvä että tulit, sun vuoro oli kaks biisiä sitten. Seuraavaksi lavalle menet sitten sinä". Tuntui mielettömältä tulla kauheasta lumimyrskystä savuisen, matalan takahuoneen kautta 400-päisen yleisön eteen ja "alkaa vetään" siitä, kuinka ihan oikeasti olen "so bored with the U.S.A". Lavan edessä riehui poikia ilman paitaa.
Joe Strummer oli Aki Kaurismäen ystävä. Hän näyttelikin elokuvassa I hired a contact killer. Tästä syystä Kaurismäki oli lahjoittanut ravintolansa Dubrovnikin jatkopaikaksemme. Yhteishenki, ilo ja yleinen tyytyväisyys hehkui koko ryhmän kasvoilta aina aamuneljään saakka. Kun hyvästelimme toisemme joulun viettoon, vannotimme toisillemme, että meno tästä sen kun paranee ensi keskiviikkona Tampereella.
Kun kysyin ystävältäni, mitä hänelle tulee mieleen käsitteestä "tila", hän vastasi, että "telkkariohjelma, jossa homo neuvoo sisutajia". Mitäpä sitä lätisemään maailman tilasta tai selitellä omia tilojaan. Nokkelaa: sitä saa mitä tilaa. Olen kirjoittamassa teemasta juttua Sibis-lehteen. Jututin aiheesta viime vkolla Markus Ketolaa sekä tänään musiikkitalon arkkitehtejä. Heiltä löytyikin rutkasti tilan tajua.
Ylihuomenna on Tavastialla Joe Strummer memorial -konsertti.
"I'll salute the New Wave - and I hope nobody escapes".
Bändipikkujoulut olivat mukavat ja leppoisat. Ei siihen jippoja vaadittu, kun vieraat olivat niin mukavia. Sen(kin) takia muistutus tämän syksyn levyuutuudesta: Turgan trio.
Olen kuunnellut Nick Drakea ja katsonut Paul Simonin Graceland dvd:tä. Loistavia molemmat. Uusi sävellys on valmiina, mutta siihen pitäisi tehdä sanat. Usein ne tulevat yhtä aikaa, mutta viime aikoina on ollut vallalla selkeä järjestys, jossa musiikki on painanut tulemaan kyselemättä sanoilta yhtään mitään. Se on tuntunut ihan hyvältä metodilta: sillä tavalla tulee eheärakenteisia biisejä - jos näistä nyt mitään idiomeja voi koskaan muodostaa.
Viime viikonlopun tragedia osoitti sen, kuinka fysiikka ei kestä, vaikka henkisesti jaloillaan pysyisikin. Opettelee viisi päivää jälleen hengittämään ilman haukkomisen sijaan, potee rintakipuja ja kuumeilee sängyssä. Mitä mustempi sisin, sitä enemmän yrittää peitellä, mutta änkyttää, kun joku kysyy, mitä kuuluu.
Samaan aikaan eräs säveltäjä panikoi väkikatoa ja lähettää kutsun konserttiinsa. Upealle konserttikokemukselle tulee sattumalta jatkumoa, kun oma aika antaakin myöden. Musiikin voima näyttää mahtavuutensa vielä kolmannessakin täyttymyksellisessä konsertissa. Kiitokset Timo Alakotilalle, Teemu Viinikaiselle ja Joonatan Rautiolle. Näin joulun aikaan tiellä liikkuu monta viisasta tietäjää. Kiitos lisäksi niille näkemyksellisille ihmisille, joiden ajatuksiin olen saanut viime päivinä tutustua. Kiitos musiikkitoimittaja Seitzille, joka välitti aitoa rakkautta musiikkia kohtaan ja antoi uusia innostuksen eväitä.
Uusia ideoita soi siis päässä. Syntyy niistä mitä tahansa, on pääasia, että inspiraatiota uuteen on löytynyt. Levyprojektin stressioireet alkavat lieventyä. Joulu ei kulukaan yksin, vaan säveltämisen parissa. Kiitos Jeesus ja Mooses, tätä hetkeä, olen odottanut!
Viikonlopun päätteeksi ja uuden aluksi Musiikkia. David Sanborn North Sea Jazz Festivaalilla. Ääni- tai videoesityksistä suosittelen erityisesti Bonan kappaleita 'Dina Lam' (sivulla kirjoitusvirhe) sekä 'Eyala'. Yhtyeessä soittavat:
David Sanborn (sax)
Brian Blade (drs, soittanut myös Joni Mithcellin viime kokoonpanossa)
Richard Bona (bass, kamerunilainen multilahjakkuus)
Muutama viikko sitten pyörtyi neiti Aloe ikkunalaudalla ja kaatui lattialle. Gasellimainen habituksensa taipui, eikä palannut enää koskaan ennalleen. Ilkeä äitipuolensa ei stressinsä uuvuttamana jaksanut kuin nostaa sen pystyyn, mullatkin makasivat lattialla monta päivää.
Aloe-parka on nyt katkennut kahtia. Sen tönköt puolikkaat jököttävät järkyttyneinä kuin mokoman emäntänsä keuhkot, jotka juuri luulivat pääseensä eroon pahasta nikotiinista.
Ilkeä äitipuoli on herännyt stressihorroksestaan. "Kaktusmultaa", sanovat. "Liika ravinne tukahduttaa neitipolon". Hän ostaa 6 l Kekkilää. Hän tajuaa hivenen, mihin kiireensä suhteuttaa. Aamuneljältä vastaanotettu viesti, "kummityttö kuumeessa, tarvitsee haltijaa", laittaa kiertämään leluosastolla ja etsimään yksisarvista ponia. Tunnusmerkkeinä ihana, jopa sarvi kiiltelee.
"Joulu on muutakin kuin bändipikkujoulujen järjestämistä", toivottavat lumiukot ilkeälle äitipuolelle näyteikkunan lasin läpi. Äitipuolen kassista pilkottaa sarvi.
On sunnuntai. Inspiroiva päivä. Sunnuntaipäivä ja pysähtynyt hetki.
Laulan ja soitan kaikki rakastamani laulut. Mitchelliä, Hendrixiä, Kingiä, Princeä. Kokeilen omia kappaleitani eri sävellajeista. Kehitän uusia aiheita ja jätän ne lojumaan pianon päälle hukuttamaan vanhemmat aiheet alleen.
Mietin minulle rakkaita ihmisiä. Tuttuja, joita ei enää tunnista. Tuntemattomia, joista henkii tuttuus. Rakkaita kaikki.
Väliaikaa, etsikkoaikaa, mietintäaikaa, ihmisiä, joille annan aikaa, itseäni, jolle opettelen antamaan aikaa.
Asioita, joista invalidisoitunut sydän kykenee vain laulamaan.
Olimme Tallinnassa. Söimme kauniissa japanilaisessa ja höystimme chilisuklaaleivosta Lapsang Souchong -teellä Pienessä Suklaapuodissa. Nurkassa oli vanha piano, joka oli vuorattu kasveilla, vaaseilla ja kaikenlaisella tilipehöörillä. Silmät turvonneina hotellin vuodevaatteiden pesuainemyrkyistä ilmoittauduin ryhmämme sympaattiseksi hölmöksi kävellessämme Vanhan kaupungin kaduilla, ja lipsautin suustani, kuinka tunsin olevani niin onnellinen siinä interiöörissä.
Nostalgioin edellistä Tallinnan reissua 1,5 vuotta sitten, kun vietin riemukasta iltaa Richard Bonan seurueen kanssa. Muistan, kuinka seuraavana päivänä laivani lipui harmaaseen Helsinkiin. Illalla menin säestämään Naisvoimistelijoiden tuntia. Muistan ne "tätäkö tämä kaikki on" -tunteet sekoittuneina hurmioituneeseen "elämä on ihanaa" -sekamelskaan.
Illalla italialaiset tulivat vielä iltateelle ennen kuin palasivat kotikaupunkiinsa Firenzeen. Nyt istun ja odottelen piano-oppilasta. Mietin, josko soittaisin loppuelämäni pelkkiä asteikkoja.
Eilisiltainen palaveri webmasterin kanssa toi taas uutta inspiraatiota näiden kotisivujen kehittämiseen. Uusia kuvia mm. levynjulkkarikeikalta on ilmestymässä sivuille lähitulevaisuudessa.
Toissapäivänä sain junassa puhelun italialaiselta pianisti-ystävältäni, joka viime hetkellä varmisti tulevansa tänään konsertoimaan Helsinkiin. Hän pyysi saada harjoitella luonani tänä aamuna. Tuossa 'salongin puolella' hän nyt pimputtelee Shumannin Papillonsia niin, että naapurit varmaan luulevat, että täällä asuu sittenkin maailmanluokan pianomestari. Soitin B-tutkinnossani Schubertin a-mollisonaatin D537. Nyt, vuosien jälkeen, saan hämmästyksekseni kuulla senkin olohuoneessani jumalaisen kauniina ja ihmeellisenä. Myöhemmin illalla mm. tämä kaikki Saksalaisessa kirkossa klo 19.
Nöyrät kiitokseni kaikille Vieraskirjaan kommentoineille. Toivottavasti en tuota pettymystä jatkossakaan.
Olen palannut kotiin Rovaniemeltä, jonne lähdin heti levynjulkkareita seuranneena aamuna. Kotimatkalla soi Aretha Franklin. Holy Moses. Loma oli niin rankka, että päätimme kavereiden kanssa käväistä ensi viikolla ulkomailla-Eestin-mailla lepuuttamassa ruumista edellisviikkojen jännityksistä. Sehän tuntui tiivistyvän äärimmilleen Poikakuoro-musavisajoukkueen vierailijajäsenenä, pinnistellessämme tietouttamme (?) tietokonepelimusiikin säveltäjien name-droppingissa.
En ole syönyt enkä nukkunut kunnolla pariin viikkoon. Nyt yritän palautua. Levynjulkkareista jäi hieno muisto. Sekä komppi- että solistisoittajat musisoivat mielettömän hyvin. Lavalla koettiin intensiivisiä hetkiä, jotka toivottavasti välittyivät katsomoonkin.
Lähtöpäivänäni Bolognaan 2.11.2002 satoi Hgissä lunta ensimmäisen kerran sinä talvena. Asian voi tarkistaa 'Sahara'-kappaleen tekstistä. Tänä vuonna siihen kului yli 2 vkoa pidempään.
Eilinen Lauluntekijäklubi oli lämminhenkinen ja onnistunut. Huomisen konsertin suhteen se kohdisti ajatuksiani toisaalle ja varastoi hyvää tunnelmaa mieleeni. Soitimme puolen tunnin setin. Yleisö tuntui tykkäävän ja niin mekin. Joonatan tuumasi keikan jälkeen, että "nämä biisithän alkavat luistaa, kun muutamia kuukausia olemme niitä veivanneet". Hän kertoi nähneensä kulttuuriministerin katsomossa.
J. Karjalainen Bluegrass soitti mielettömän hienon setin. Yhtye on toiminut yli 20v, alun perin nimellä Speed Limit. Karjalainen astui laulajan paikalle muutama vuosi sitten. Soittajat ovat vaihtaneet instrumentteja keskenään, paitsi Janne Viksten, joka on viihtynyt banjo sylissään teini-iästä asti. Jii oli mahtava. Harvassa ovat ne taiteilijat, joiden ilmaisu on noin vahvaa ja itsellistä. Klubilla soittivat myös Lauri Tähkä&Simo; Ralli.
Älyttömän nastaa oli myös tutustua itse Jukka Karjalaiseen, jota en ollut aikaisemmin tuntenut, mutta jonka kanssa juttu kulki oitis kiinnostavissa aihepiireissä. Esittäytyessään hän sanoi sanoi tykkäävänsä biiseistäni. Kerroin puolestani hänen olevan lähes ainoa suomalainen, jonka levyjä olen ostanut. Hyllyssäni on jopa eräs nimikirjoituksella varustettu cd, jonka sain lahjaksi ystävältäni, joka oli kirjoittanut jousiarreja tuolle levylle. Hän tuumasi, että eipä siis ihme että diggailemme toisiamme, jos musiikkimakumme käyvät samaan suuntaan.
Keskiyön jälkeen kävellessäni kaupungin halki soi baarissa 'Merenneitoni ja minä'.
Akatemialla juttelin basisti/lyömäsoittajapersoona Sara Puljulan kanssa tämän ammatin herkkyydestä; sen tarpeellisuudesta ja sen harmituksesta. Muusikon kanssa siitä on helppo puhua siksi, että ei tarvitse pelätä toisen luulevan, että kyseessä olisi jauhantaa muusikkouden mystifioimiseksi. Tietenkin yleisön tulee saada vaikutelma "hyvästä fiiliksestä". Osa ammatinkuvaa on se, että tehdään hyvä fiilis jos ei sitä valmiiksi ole. Jokainen muusikko myös tietää, minkälaista huoraamista se välillä on, ja mikä on Sen jälkifiilis. Fiilissidonnaisuus vain on niin ~raastavaa~. Erityisesti sen merkitys tuntuu korostuvan oman musiikin esittämisessä. Olisinpa veturinkuljettaja. Heiluttaisin junan ikkunasta kaikille hyvännäköisille aatameille ja naureskelisin itsekseni "memyselfthebitch".
Kotona totesin, että ajatusten taso taitaa olla tätä, koska taidan olla tulossa kipeäksi. Flunssan on parasta sitten olla hyvä ja tulla sekä mennä, kun on aika astua lavalle ja laulaa. Jugurtin kannessa luki pvm 3.11. Avasin, söin ja tuumasin "This rocks". Tuskastelin nettimyynnin byrokraattisen puolen kanssa ja kuuntelin pitkästä aikaa musiikkia.
Eilenillalla soitin ystävällenikin purkaakseni näitä ajatuksia, mutta hänen lakkaamaton puhetulvansa sai minut vaikenemaan. En saata ruveta myymään juttujani, enkä tunkemaan piipitystäni ainoaan mahdolliseen taukorakoon. Levymyynnin suhteen olisi hyödyllistäkin opetella markkinahenkisyyttä. Sosiaalisissa kohtaamisissa se on vastenmielistä ja luonnotonta. Minusta löytyy pohjalaista miestä enemmän kuin ystävästäni naista. Tosin, en yhtään ihmettele, mikäli juttuni ovat läheskään samaa tasoa kuin tämä blogikirjoitus. Niinkuin kaikki sääälittävät rääpäleet, päätin puhumisen sijaan kirjoittaa rauhassa 'v***u' ja 'mua sitte rasittaa' -fraasini blogiin, jossa minun ei tarvitse kilpailla palstatilasta.
Illat ovat alkaneet pimenemään. Pian on aika kaivaa yläkaapista isovanhempieni vanhan vilttitehtaan tuotantoa ja sytyttää ikkunassani 'tervetuloa thai-hierontaan' -valot. Olen ollut pitkään hyvällä tuulella. Huolenaiheeni ovat olleet lähinnä käytännönläheisiä ja arkisia.
Pohdin uuden levyhyllyn rakentamista. Myöhästyin tapani mukaan ranskantunnilta. Sain puhelun herrasmiesvarkaalta. Heräsin eräänä aamuna varhain itsestään ja toivotin huonekasveilleni hyvää huomenta. Noudatin periaatettani pimahtaa ainakin kerran chat-keskustelun aikana. Tunsin kuplintaa Powerbookini sisällä ja pelkäsin sen räjähtämistä. Aloitin uuden biisin. Mikäli saan sen valmiiksi, kuulevat ensimmäiset sen levynjulkkarikeikalla 19.11. Allekirjoitin kuukauden vetoomuksen.
Elokuvasäätiöllä esitettiin Lauri Haukkamaan ohjaama kauhuleffa 'The Kin'. Näimme siitä sekä ohjaajan, että ystäväni leikkaaman version. Jälkimmäinen julkaisiin Lordin The Monsterican Dream -levyn kylkiäis-DVD:nä viime keväänä. Viimeksi istuin samaisessa leffasalissa 10v. sitten. Tuolloin kankaalla esitettiin saman ohjaajan lyhytelokuva 'Gabriel ja Hirtettyjen Tonttujen Metsä'. Esitin siinä baarissa tupakoivaa naista drag-shown aikana. Kuvaukset tehtiin edesmenneessä Savannah-baarissa Mariankadulla.
Jatkoimme iltaa vanhoilla kotikulmillani. Ravintolan lasiovessa lukee vieläkin: Tämä on I luokan ravintola.
Kotiin palattuani totesin, etteivät nämä levyt enää kauaa tähän hyllyyn mahdu. Seurustelin taannoin puusepän kanssa -miten minä onneton aina tunaroin kaiken. Kuuntelin Paul Simonin '50 ways to leave your lover'. Still crazy after all these years on yksi lempilevyistäni. Edelleen ihmettelen, miksi muka Hearts and Bones olisi ollut floppi.
Ei geesus, olenko minä noiden mestareiden joukossa??!! Eihän tätä usko todeksi!
MADONNA: One more chance
R.E.M.: I wanted to be wrong
HECTOR: Ei selityksiä
GRAM PARSONS: 1000$ wedding
JIM CROCE: These dreams
JOHNNY CASH: In My Life
LAURA SIPPOLA: Kaukana
JONI MITCHELL: Blue
JONNA TERVOMAA: Suljettu sydän (akustinen versio)
CYNDI LAUPER: True colors
PHIL COLLINS: Everyday
/ Radio Suomi
04-11-2004 I´m so bored with the USA on aina ajaton.
Police and thieves
12-11-2004 Päivän poliitiikkaa oli mahdoton unohtaa: laulan I'm So Bored With The U.S.A.n. Keikat 22.12. Hgissä ja 29.12. Treella. Mainoksia alkaa varmaan pian ilmestymään joihinkin medioihin. - Laura
